torstaina, lokakuuta 20, 2005

19.10 Rypäleitä kurkussa

Tiistai-iltana kurkkuni alkoi tuntua karhealta ja aloin epäillä, että olen tulossa kipeäksi. Tulin kotiin voimattomana ja väsyneenä ja kaaduin jalat suorana sänkyyn nukkumaan. Yleensä riittää että ruumiinlämpöni nousee yli 37 asteen kun tunnen kuinka olen sairas ja pahoinvoiva. Voi olla, että olin yön aikana hivenen kuumeinen, koska huone muuttui jossain vaiheessa nestemäiseksi ja muutama lumiukko tuli sängyn jalkopäähän pelaamaan pokeria ja kertomaan roiseja vitsejä.

Kun katselee keittiömme astiakalustoa, joka lepää löyhkäävänä märällä tiskipöydällä, vilkaisee jääkaappiin jossa kasvaa rehevästi horsmaa, ottaa huomioon vanhat kokolattiamattomme ja sen, että jos tiskirättiämme ei pian heitetä menemään, vaatii se kohta YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ulottamista myös itseensä, ei enää ihmetytä, että vähän nenä valuu ja kurkussa tuntuu olevan rypäleitä. Äiti on opettanut poikaansa ja teroittanut kuinka käsiä täytyy pestä, jotta bakteerit eivät pääse leviämään. Näissä olosuhteissa käsien pesemisen merkitystä kerroksemme hygieniatasoon voisi verrata siihen, että ydinvoimalan talonmies Unkarin arolla keväällä 1986 pyrkii käyttämään säännöllisesti deodoranttia estääkseen ydinlaskeuman leviämisen.

Internet-yhteys on taas pätkinyt. En ole uskaltanut valittaa asiasta talomme asukastoimistoon, koska johtajattarena toimiva suohirviö suhtautui aikaisempiin yhteydenottoihini avoimen vihamielisesti. En ole ainoa joka ongelman kanssa painii, vaan on yleisesti tiedossa oleva tosiasia, että erityisesti iltaisin verkko toimii oman oikukkaan mielensä mukaisesti. Alakerran Shaun kävi kysymässä neuvoa koska työasemansa ei enää suostunut nousemaan verkkoon. Kävi ilmi, että hän ei ollut päivittänyt konettaan moneen kuukauteen, ehkä vuoteen ja laite suorastaan kuhisi matoja, troijalaisia ja spywarea. Asensin koneelle muutaman perussoftan, laitoin windows updaten surisemaan ja suosittelin päivittelemään käyttöjärjestelmän ja suojaohjelmat aika ajoin. Aloin miettiä, että ei ole ihme että verkko pätkii jos talossamme olevat parisataa konetta on yhtä hyvin suojattuja kuin Shaunin kone. Matoiset koneet tukkivat verkon turhalla liikenteellä, eikä verkon resurssien lisääminen auttaisi pitemmän päälle yhtään, koska kohta saastuneet työasemat täyttäisivät myös lisäkaistan. Maksan internet-yhteydestä 15 frangia kuukaudessa ja vaikka hinta ei ole kummoinen, oletan yhteyden toimivan moitteettomasti. Olisi kuitenkin vastatuuleen kusemista yrittää saada asiaan mitään muutosta asukastoimistoon valittamalla, joten otan siis rennosti, enkä pasko henkseleitäni poikki mokoman pikku ongelman vuoksi. Voisin muutoin viestiä suomessa majaileville laumani jäsenille vaikka pullopostilla, mutta kun Sveitsillä ei ole edes rannikkoa!

Ei kommentteja: