14.10 15m2 kokolattiamattounelmaa

Koska en ole vielä aloittanut kielikurssia ja varsinaiset opinnotkin alkavat vasta 24.10 sain nukkua pitkään hyvällä omallatunnolla. Heräsin 11 aikaan ja istahdin koneen ääreen. Olin viimekesän töissä Outokummulla Torniossa ja olin sopinut Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa, että kirjoittelen harjoittelujaksolta 10-sivuisen harjoitteluraportin ja saan vastineeksi muutaman opintoviikon, ehkä 5. Kirjoittelin harjoitteluraporttia melkein koko iltapäivän ja sain sen melko hyvälle mallille. Jos lauantain aikana saisin sen kokonaan valmiiksi niin olisipa sekin poissa jaloista.

Huoneeni on siis 13. kerroksessa ja täältä on hyvät näkymät melko pitkälle. Ikkuna on pohjoiseen päin, joten näkymät on muutamaa kerrostaloa lukuun ottamatta melko vihreät ja metsäiset. Jos asuisin toisella puolella käytävää, näkyisi ikkunasta hyvällä ilmalla Berner Oberlandin lumihuippuiset vuoret, jonne on matkaa kartalta katsottuna noin 50km. Eteläpuolen huoneissa on myös parvekkeet, joten selvästi asun täällä slummipuolella. Vuokrani on kuitenkin jonninverran halvempi - pitäköön vuorensa ja parvekkeensa. En polta ja kokolattiamattoja on vaikea tuuletella, joten en menetä paljoakaan.
Ikkunoiden edessä on paksut, metalliset, alaslaskettavat kaihtimet, jotka suodattavat todella tehokkaasti meteliä ja auringonvaloa. On hyvin vaikea sanoa, onko ulkona hurrikaani vai kaunis auringonpaiste jos kaihtimet ovat alhaalla. Yhtenä aamuna heräsin veden lotinaan ja ajattelin, että nyt tämä Sveitsin luonto näyttää todelliset kasvonsa. Avasin kaihtimet ja silmiä auringonpaisteessa siristellen totesin, että taitaa olla joku viereisessä huoneessa suihkussa. Sveitsiläisten perusteellisuuden tuntien kaihtimet suodattavat auringonvalon ja metelin lisäksi myös ydinsodan ja maailmanlopun.

Perjantai-iltana oli lapinpolt..tarkoitan saksalaisen tytön syntymäpäivät ja olimme päättäneet kokoontua hänen kerrokseen viettämään syntymäpäiviä. Kokoonnuimme 10. Kerrokseen pitkän pöydän ääreen ja söimme spagettia ja tomaattikastiketta, jälkiruuaksi suklaa- ja porkkanakakkua. Tarjolla oli myös venäläistä banaanille maistuvaa kakkua, jossa ei ollut käytetty banaania. Banaanikakku oli riittoisaa. Itsekin nieleskelin pientä nökäretta noin vartin ajan. Istuskelimme iltaa ja tutustuimme toisiimme. Erikoista oli, että suomalaiset tuntuivat olevan vähiten humalassa. Puolenyön aikaan menimme junalla keskustaan jossa tarkoituksemme oli löytää Silo niminen yökerho, joka oli paikallisista klubeista halvin ja nimenomaan halvin. Sisäänpääsymaksua ei ole toisin kuin sveitsiläisissä yökerhoissa yleensä. Huhut kertovat, että yökerhoon saattaa joutua maksamaan 10-15€ pelkästään sisäänpääsymaksua.

Silo oli pieni ja savuinen paikka täynnä ihmisiä. Erikoista oli se, että en ole ikinä nähnyt yhtä siistiä vessaa yhdessäkään suomalaisessa baarissa. Paikka oli muuten aika ränsistynyt, mutta vessa oli puhdas ja hyvässä kunnossa. Ei haissut, eikä ollut lavuaarit täynnä oksennusta toisin kuin esimerkiksi Tornion Kaupunginhotellissa aivan normaalina tiistai-iltapäivänä. Tulin kotiin muiden kanssa kahden jälkeen liikahtaneella Moonliner-bussilla. Istuin Kroatialaisen Erasmuskoomikon vieressä ja viisastelimme koko matkan bussin etuosassa partioineen turvamiehen kustannuksella. Kroatialainen Nikola tiesi myös hyvän kielikurssin ja hyvällä tuurilla aloitan sen jo ensi tiistaina. Mukava ilta.