Heräsin erittäin myöhään ja tein sen ihan tahallani. Metallikaihtimet ikkunoissa sulkevat huoneen kaikelta ulkomaailmalta ja kun olen huolellisesti jättänyt puhelimesta herätyksen pois ei autuuttani häiritse mikään. Ponnistelin kaikin voimin, ettei mieleen olisi tullut ajatuksia kaikista niistä kivoista asioista joita ulkona tehdä raikkaassa syysilmassa. Tietysti jossain vaiheessa on pakko nousta vessaan, laittaa huppari päälle, kävellä käytävälle ja sujahtaa nopeasti vessaan uteliaiden kerroskavereiden ”how are you?”-tiedusteluja vältellen. ”Ei teitä kuitenkaan kiinnosta, kunhan haluatte estää minua menemästä uudelleen nukkumaan. Pysykää kaukana, minä menen nyt kuselle tuonne vessaan, hoidan asiani seisaaltaan vaikkei saisi, pesen kädet vasta omassa huoneessani ja pyyhin käteni omaan pyyhkeeseeni, koska tuo yhteiskäytössä oleva riepu haisee viemäriltä!” Makoilin sängyssä vielä hetken mutta uni ei enää maistunut.
Ruokavalio täällä kaukana poissa on tähän asti ollut aika yksitoikkoinen. Ostin kaupasta pastaa ja tomaattisosetta, koska ne olivat lähestulkoon ainoat pakkaukset, jotka tunnistin. Vaikka olen ollut täällä vasta viikon, alkaa ainainen pastansyönti maistua jo hivenen puulta. Keittiö sinänsä on siisti, joten siellä voisi kokkailla enemmänkin, mutta ongelmaksi muodostuu hyvin pienet säilytystilat. Jokaiselle asukkaalle on varattu pienehkö lukollinen lokero ja yksi kerros jääkaapissa. Minulle käyttööni on armeliaasti annettu jääkaapin alaosasta vihanneslokerot, joiden tilavuus on puolet pienempi kuin minkä tahansa muun hyllyn. Tunnen kuinka verisuoni ohimollani alkaa pullistua...
Päivä kului kauppareissuun ja harjoitteluraportin viimeistelyyn. Sovimme muiden Erasmuksien kanssa, että tapaamme iltasella Bumbliz Nordin rautatieasemalla ja menemme keskustaan irkkubaariin oluelle. Olimme samassa pubissa aikaisemmin viikolla pelaamassa bingoa ja paikka vaikutti rennolta paikalta, jossa on helppo oppia tuntemaan muita vaihtareita. Pöytäämme kerääntyi puolalaisia, kroatialaisia, unkarilaisia, brittejä, tanskalaisia ja sakkana pohjalla muutama suomalainenkin. Illan aikana sain mm kuulla, että Mika on tytön nimi saksankielisissä maissa, koska nimi päättyy a-kirjaimeen. Selittää hyvin sen, miksi kaikki Sveitsistä tulleet kaavakkeet ja sopimukset oli nimetty Frau Frimanille. Join illan aikana kaksi tuoppia olutta ja jaoin Suomalaisen Mikon kanssa lautasellisen ranskalaisia. Tapasin pubissa myös muutaman suomalaisen tytön, jotka olivat olleet jo useamman vuoden Bernissä töissä. Toinen heistä on nyt myös opiskelemassa yliopistolla ja on siis Erasmusopiskelijana.
Lähdimme irkkupubista puolenyön aikaan ja kokeilimme muutamaan yökerhoa, joista ensimmäinen, Cuba Bar, oli ahdas ja savuinen. Olimme myös vaaleahkon ihonvärimme kanssa selvästi vähemmistössä, joten vaihdoimme kohteliaasti paikkaa viereiseen Pery Baariin, jossa pääsimme sentään istumaan. Baarissa levyjä soittanut DJ oli taitava mutta musiikki kummallista. Ilta kului kuitenkin nopeasti ja hyvin pian kello olikin varttia vaille kebabkioski. Tulimme kotiin Moonliner-bussilla, joka tuntui kiertävän jokaisen Bernin lähiön ennen pysäkkiämme Bumbliz-Beetlehemissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti