torstaina, lokakuuta 13, 2005

13.10 Mjiister Friiimaaan!

Porukat lähettivät taloudellisen selvityksen faksilla talomme asukastoimistoon, josta menin sitä heti yhdeksän aikaan hakemaan. Kyselin faksia kohteliaasti tiskiltä kun omaan työhuoneeseensa eristetty toimiston johtajatar pomppasi huoneestaan ja huutokäveli minua kohti niin, että oli pakko perääntyä pari askelta. ”Mjiister Friiimaan, piiiz loook to yör meilpooks!” Olin lähettänyt asukastoimistoon muutaman sähköpostin, jossa valittelin netin pätkimistä, mutta en ollut saanut vastausta heiltä. Nyt tämä rouvashenkilö tuohtuneena selvitti minulle kuinka heiltä oli oikein kahdesta kolmeen kertaan käynyt huoltomies koputtelemassa minun ovelle, koska heidän järestelmänsä toimii hienosti ja minun työasemani on todennäköisesti epäkunnossa jos nettiyhteys ei toimi asianmukaisesti. Koska en ollut saanut minkäänlaista vastausta sähköposteihini, oletin että asialle ei ole tarkoitus tehdä mitään. Nyt minua syytettiin siitä että en ole ollut kotona kun varta vasten on käyty ovella koputtelemassa. Mistä minä voin tietää, että täällä on iltaisin ulkonaliikkumiskielto täysin mielivaltaisesti ihmisten oviin koputtelevien huoltomiesten varalta! Otin faksin postilokerostai, kiitin ja mutisin jotain, että katotaan millon oon kotona ja että joo laitan vaikka sähköpostia...noita

Poliisiasemalla homma hoitui nopsaan nyt kun paperit oli kunnossa. Kävin 11 aikaan puistossa katselemassa ihmisten touhuamista ja söin take-away vaunun ruokalistalta kiinalaista kanaa ja nuudeleita. Myöhemmin tulin kotiin ja nukuin päiväunet. Taas.

Ei kommentteja: