24.4 Pimeää ja lämmintä

Kelit ovat jo tasaantuneet miellyttävän aurinkoisiksi, eikä sohjoa ole satanut enää pitkään aikaan. Nurmikot rehottavat jo vihreinä ja puissakin on lehtiä aika mukavasti. Menneellä viikolla yliopiston päärakennuksen edessä oleva nurmikenttä oli leikattu, enkä tainnut olla ainoa joka tunkkaisessa luentosalissa vietetyn parituntisen jälkeen seisoskeli nurmikon reunalla silmät suljettuina ilmaa nuuhkien. Leikatun nurmen tuoksu tuo mieleen Juhannuksen seudun koti-Torniossa - Ruohonleikkurin kovaääninen pärinä soi korvissa ja silmien edessä avautuvat mummolan tuskastuttavan laajat nurmikentät, joiden leikkaamiseen menee useammallakin leikkurilla niin pitkään, että kun ”vihreän mökin edustan” ja ”kolmion” sekä ”savusaunan kentän” on saanut vihdoin leikattua, on ensimmäiseksi parturoidun alueen yliaktiivinen nurmi ehtinyt jo palautua alkuperäiseen, rehottavaan tilaansa ja työn saa kohta aloittaa alusta. Muistutan itseäni, ettei pesuhuoneesta nurmikentän yli savusaunaan vedettyä puutarhaletkua saa yliajaa leikkurilla ja kolmiossa olevia kuusentaimia pitää muistaa varoa.

Jospa sitä heinäkuun lopussa pääsisi savusaunaan pesemään kymmenen kuukauden sveitsikuonat nahastaan. Sauna on asia jota täällä todella kaipaa. Kävin pari viikkoa sitten paikallisessa kuntoilukeskuksessa maksamassa itseni kipeäksi kusilämpimästä vesialtaasta, höyrykopista ja naurettavasta sanaviritelmästä, jonka kiukaan paljaana hehkuville vastuksille lirisi automaattisesti muutama tippa vettä varttitunnin välein. Ilma oli niin kuiva, että jos siellä olisi tulitikun riipaissut niin kyseistä kuntoilukeskusta olisi saanut keräillä Bernin lähimetsistä aika pitkään. On joitain pyhiä asioita joilla ei pidä leikkiä ja yksi tällainen instituutio on nimeltään suomalainen sauna.

Kevät on täällä muutaman kuukauden Torniota edellä. Ulkona pärjää helposti t-paitasillaan ja muutaman kerran ilma on ollut jo suorastaan väsyttävän kuuma. Yöt ovat kuitenkin viileitä ja kun ikkunan jättää auki, voi normaalin peiton kanssa nukkua mukavan vilpoisesti. Pimeä laskeutuu Bernin ylle Sveitsiläisen täsmällisesti kello 21:00 ja jatkaa kuulemma suurin piirtein samalla aikataululla koko kesän. Tämä tuntuu oudolta, koska kotipuolessa olen tottunut siihen, että kun linnut laulaa ja ruoho on vihreää, on myös päivänvaloa tarjolla vuorokauden ympäri. Vaan toisin on täällä. Tuntuu hankalalta ajatella, että kesästä huolimatta päivä ei pitene tästä sen pitemmälle ja esimerkiksi lenkillä käyminen pitää hoitaa alta pois rajoitetun päivänvalon aikaan. Toisaalta lämpimät ja pimeät illat ovat omalla tavallaan tunnelmallisia. Asuntolamme katolla 20. Kerroksessa oli mennäiltana turkkilaisen pojan ja puolalaisen tytön synttärikekkerit ja mukavahan sieltä ylhäältä oli katsella ympärillä tuikkivia Bernin valoja kylmä oluttölkki kourassa. Voisihan sitä tietty olla kurjempiakin tapoja viettää iltaa.

Eräänä toisena iltana espanjalais- ja puolalaisvoittoisella porukalla grillaillessamme popsimme makkaroita ja makaronisalaattia naapurin opiskelija-asuntolan parvekkeella lämpimän iltatuulen huljutellessa pulisonkeja. Makkarat olivat aika pitkälti suolalla täytettyjä siansuolia joita maistellessa ikenet tuntuivat suojautuvan vetäytymällä kohti takaraivoa ja aina suupalan jälkeen aivot eivät jostain syystä saaneet yhteyttä kieleeni, joka oli päättänyt heittäytyä tunnottomaksi vastalauseena vastenmielisen ylisuolatun grillieineksen suuhun sullomiselle.

Juttelin tuttujen kanssa niitä näitä kun yhtäkkiä parvekkeen palotikkaita pitkin nousta ähisee kaksi sinipaitaista poliisia. Nojailin seinään kädet taskuissani enkä hämmästykseltäni pystynyt muuta kuin aukomaan suutani ja nostelemaan kulmakarvojani naama kysymysmerkin ruumiillistumana. Mitä ihmettä? Mistäs nämä karhun kokoiset pamppukeijut tänne ilmaantuivat ja ennen kaikkea miksi? En tietääkseni ollut tehnyt mitään suurempia rikkomuksia! Vaikka toinen puoli minusta tiesi, että tässä täytyy olla kyseessä väärinkäsitys, kävi toinen puoli läpi listaa mahdollisista rikkomuksistani - oleskelulupani pitäisi olla kunnossa enkä muistaakseni kantanut tänä iltana mukanani aseita ja räjähteitä enempää kuin omaa käyttöä varten.

Pitkän ja rauhallisen Sveitsinsaksaksi toimitetun puheenvuoron aikana paksumpi ja ilmeisesti vanhempi konstaapeleista selvitti otsaa hiestä pyyhkien seurassamme olleelle paikalliselle opiskelijalle kuinka naapuritalon asukkaat olivat kiukustuneet kovaäänisestä mellastamisestamme ja soittaneet poliisit rauhoittelemaan grillailuiltamaamme. Kello oli kyllä jo kaksitoista ja onhan tietty totta, että viitisentoista henkeä parvekkeella jutustellessaan voi häiritä ikkunat auki nukkuvaa lähiseutua, mutta siitä huolimatta tuntui liioitellulta selvitellä asiaa poliisin kanssa. Ei kovaäänistä musiikkia, ei sen kummempaa kiekumista tai muutakaan rellestämistä. Odottamattomat vierailijat ottivat sveitsiläisen puhemiehemme tiedot ylös ja pyysivät pysyttelemään sisätiloissa jotta naapurusto saisi nukkua. Olo oli jälkeenpäin vähän hölmistynyt – jos rauhallinen, suorastaan aneeminen grillailuilta tulkitaan tilanteeksi jota on tarpeellista rauhoitella aseistautuneen poliisipartion voimin niin millaisia resursseja paikallisilla viranomaisilla olisi varastossa esimerkiksi keskikosteita skandinaavisia juhannusjuhlia varten jolloin vääjäämättä päädytään tilanteeseen jossa äärimmäisen alaston ja humalainen mullikuoro huutolaulaa Maammelaulun ensimmäisen säkeistöä lähes oikein sanoin, ammuskelee hirvikiväärillä pilkkaa navetan seinään ja myöhemmin aamulla yrittää humalaisella itsevarmuudella todistaa kuinka tämä meidän suvussa sata vuotta ollut traktori kiipeää tuon naapurin takapihalla pönöttävän muhakasan päälle että heilahtaa!

No realismin nimissä on tietty todettava, että ei ne mullikuoron pojatkaan kerrostalolähiössä tolskaa vaan horjahtelevat alastoman koreografiansa siellä missä sille on tilaa eli keskellä järvien täyteistä metsikköä jossa oravan kokoiset sääsket ja paarmat istuvat kuusenoksalla vierekkäin odottamassa, että saunasta mölisten horjuneet alastomat lihakimpaleet jäähtyisivät riittävästi veren laskemista varten.

Niin tässä käy, että kolmen kuukauden päästä kotiuduttuani romantisoin Suomen saunakulttuurin sijasta Sveitsin alppeja, suklaata ja juustoa tippa silmässä. Aina on nurmi vihreämpää siellä mistä sitä ei ole vielä leikattu. Tai jotain.

13.4 Koiranpaska haisee ja aurinko paistaa

Bernissä kaikki ennallaan. Arvaamaton kevätsää heittelee taivaalta vuorotellen vesipisaroita ja etäisesti lunta muistuttavaa vaaleaa sohjoa. Muutaman aurinkoisen päivän aikana olen onnistunut jo polttamaan naamanikin Aare-joen rannassa terassilla istuskellessa. Nyt on sitten nokka ja posket hellänä ja punakkana.

Mari oli täällä kyläilemässä kymmenisen päivää. Kiertelimme Bernin katuja ja tutustuimme molempiin sen jännittävistä nähtävyyksistä useampaankin otteeseen. Teimme myös excursion Bernin Sipulimarkkinoilla marraskuussa tapaamani Martinin luo Frutigenin pieneen alppikylään. Pöytään oli nostettu racklettevehkeet jonka ääressä askarreltiin juuston, pottujen ja lihan parissa vatsat täyteen. Tuhdin juustoaterian päälle nautimme sivistyneesti pullollisen pakastekylmää Minttua jota myös Sveitsiläinen isäntämme osasi arvostaa niin korkealle, että puolen litran pullon käyttöiäksi koitui reilut parikymmentä minuuttia. Alppikylässä tuuhisteltiin muutama päivä ja laskemaankin päästiin yhden päivän ajaksi. Toisen kerran kun yritettiin niin tuli vettä ja vihasia mummoja jopa ylhäällä kahdessa tuhannessa metrissä.

Marin kotiuduttua takaisin pohjolaan siivosin huoneen, vaihdoin vieraspedin kylmälle pierulle haisevat lakanat puhtaisiin ja painelin Zürichiin ottamaan vastaan Äiti-Pirjon, Isi-Karin, Riitta-tädin ja Virtasen. Alla kurnutti vuokrattu pirssi, Virtanen istui ajurin penkillä ja minä toimin tulkkina ja GPS-laitteen sisältä kuiskailleen naisihmisen hoitajana. Takapenkin herrasväki ihmetteli maisemia ja naureskeli Sveitsin tieliikenteen pikkuruisille kuorama-auton penikoille, joita kuulemma suomessa pidetään hiekkalaatikoilla perheen pienimpien viihdykeenä. Sitä olen tässä miettinyt, että liekköhän kytiläisten iloisella mielellä ja sillä, että takapenkin jalkatilaan tuntui kertyvän runsaan puoleisesti tyhjiä viinipulloja minkäänlaista yhteyttä?

Viikko kului rivakkaan tahtiin kun kävimme ällistelemässä vuoria, järviä, jokia, kirkkoja, kapakoita, Sveitsiläistä perhe-elämää ja jopa paikallisen kuorma-auto-yrittäjän pelivälineitä. Jos tuli kiukku tai väsy niin asia korjattiin napakalla viininaukulla ja taas matka jatkui. Esimerkiksi Wengenin ja Männlichenin väliä sahaava gondolihissiin ei meinattu millään uskaltaa nousta, mutta vastaavanlaisiin kriisitilanteisiin tottuneena matkanjärjestäjänä kävin nappaamasta lähikaupasta voimajuomaa ja eipä mennyt pitkään kun heilahdettiin vaijereiden varassa vuorenhuipulle kuin kyseessä olisi ollut postin hakeminen potkurilla talitinttien lauleskellessa puissa maaliskuisena pakkasaamuna.

Kotiväki lenteli muutama päivä sitten takaisin sinne missä leipä on tummaa ja viina kirkasta. Minä istun sisällä ja koetan tavata kansainvälisen henkilöstöhallinnon perusteita. Moottorisaha vonkuu pihalla ja kirkonkellot mekastaa sen merkiksi että kello on varttia vaille, vartin yli, tasan tai puoli. Eipä täällä sen ihmeempiä.