keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

30.11 nimim. "missä on oikeus, hä?"

Nyt alkaa olla jo tämäpoika korvia myöten täynnä Sveitsinmaan sadistisen tarkkaa kontrollipakkoa, ettei rinkan pakkaaminen ja kotia muuttaminen ole kovin kaukana. Oli eilenillalla suihkun jälestä kalsaritilanne niin heikonlainen, että piti tonkia pyykkikorista alimmaisia, päällimmäisten pyykkien aiheuttaman paineen ansiosta lähes puhdistuneita housukkeita jalkaan jottei pakarat paljaana tartte nukkua. Aamulla reippaana silmät turvoksissa ja tukka pystyssä pompin kuudelta hereille ja kävin nakkomassa pyykit peseytymään. Tulin takaisin huoneeseeni, otin tunnin tirsat ja menin pesuohjelman päätyttyä takasin alakertaan vaihtamaan pyykit pesukoneesta kuivausrumpuun, jottei muuttuisi tämä huoneilma pyykkien kuivattamisen takia trooppiseksi. Takasin yläkertaan puuhailemaan. Taas tunnin päästä kun painelen alakertaan hakemaan kuivia sukkia ja boksereita kuivausrummusta niin siellä onkin odottamassa tyhjä kuivausrumpu ovi selällään. Ajattelin, että nyt on heti kerralla melkolailla kieroutunutta väkeä liikkeellä kun minun Dressman, ota kaksi-maksa kolme-bokserit käy kaupaksi, mutta kävin kuitenkin kyselemässä asiasta asukastoimistossa. Siellä oli vastassa kaksi kappaletta ennen sotia syntynyttä tyttölasta touhottamassa, että niin vain on jätetty pyykit yöksi kuivumaan sinne oman onnensa nojaan, häh, niinkö, häh, eikö ookki? Koetin selittää, että ihan aamulla kävin peseskelemässä kun ei siellä ketään näyttänyt olevan ja ei ne siellä paljoa tuntia pitempään ole ehtineet olla. Kysyivät, että olenko varannut ajan, vastasin että en, mentiin katsomaan varausvihkosta, sanoin että en ole varannut aikaa joten ei sitä siellä ole, tutkittiin molemmat vihkot tarkkaan, sanoin että kun en arvon rouvat ole varannut pyykkiaikaa ja sitten kun he tajusivat, että en ole varannut pyykkiaikaa nostivat mellakan, että kyllä se vain täytyy varata aika vaikka olisi kuinka aikainen aamu ja siellä pyykkituvassa ei ketään olisikaan kun muuten menee tämä meidän hieno lyijykynä-vihko-systeemi sekaisin, eikä kohta pyhitetä lepopäivää ja muutenkin on nuoriso nykyään ihan vätyksiä, eikä leipäkään maistu enää leivälle ja linnutkin paskoo pihamaalle ihan tahallaan! Ne pyykkikytät oli vienyt minun bokserit sieltä kuivausrummusta kun en ollut varannut pyykkiaikaa vihkosta! Kyselivät vielä epäilevänä, että onko varmasti sinun pyykkejä? Ettei vain olisi osa näistä alushousuista velipojan, serkun tai jonkun muuten vain tutun henkilön omaisuutta? Onko varmasti sinun sukka tässä hä?

Ymmärrän sen, että säännöt on sääntöjä ja sveitsiläiset on sveitsiläisiä, mutta siinä vaiheessa kun ruvetaan varastelemaan toisten alushousuja loppuu minulta huumorintaju. Mökötän mielenosoituksellisesti viikon sisällä enkä likaa housuja uhallakaan. Katotaan kuka taipuu ensin!

tiistaina, marraskuuta 29, 2005

29.11 Rytmit sekaisin

On tiistai-iltapäivä ja minä istuskelen kotosalla kalsareissa. Tulin viimeyönä kotiin kolmen aikaan jalkapalloturnauksesta, johon vaihtareista koostuva Bern-out-joukkueemme osallistui kuuden hengen voimin. Viimeinen peli alkoi 01:30 josta johtuen kotiutuminen jäi melko myöhäiseksi. Eilinen oli muutenkin kummallinen, koska heräsin aamulla jo 05:30 ja läksin keskustaan sipulimarkkinoille, joka on yksi Bernin suurimmista tapahtumista. Lumisateiseen keskustaan oli kokoontunut satoja näytteilleasettelijoita myymään sipulikoristeita, sipulikeittoa, sipulimakkaraa, sipulileipää ja mitä tahansa mitä nyt sipuleista voi suinkin valmistaa. Tyhjään mahaan nautitut paikalliset glögit eli glüweinit kihahtivat päähän heti aamutuimaan ja ehkä juuri siitä johtuen tapahtuma oli todella persoonallinen ja hauska. Kakarat heittelivät konfetti-nimellä kulkevaa paperisilppua pahaa-aavistamattomien ohikulkijoiden naamalle ja koputtelivat ihmisiä kalloon vingahtelevaa ääntä päästelevillä muovivasaroilla. Kun kotiuduin tapahtumasta puolen päivän aikoihin ja riisuin takkini, lösähti kauluksestani lattialle läjä paperisilppua ja nyt sitä on kaikkialla sängyssä, käytävällä, vessassa, vaatehuoneessa, housuissa,varpaiden välissä ja ties missä. Pitänee hakea imuri ja siivoilla paikat.

Ovat näköjään pystytelleet pihamaalle jouluvaloja ja huoneeni ikkunaa vastapäätä olevan kerrostalon seinään on rakennettu kirkkaista jouluvaloista iso tähti. Kävin keittiössä ja ajattelin, että keittelen itselleni kupillisen kahvia perinteisellä suomityylisellä kahvinkeittimellä kun vähän kaikkien tekemisiin puuttuva ja auliisti neuvoja jakava brittineiti otti asiakseen opastaa minut todellisen kahvinautinnon ääreen espressokeittimen avulla. Kyseessä on siis noin 20cm korkea alumiininen pannu, jonka alaosa on ruuvattavissa irti ja yläosassa on pannu johon valmis kahvi lopulta asettuu. Keittimen käyttö tuntuu olevan helppoa: alaosaan vettä, keskiosassa olevaan suodattimeen lusikoidaan kahvia, ruuvataan kapistus kasaan ja laitetaan liedelle kiehumaan. On kyllä myönnettävä, että ennakkoluulojeni vastaisesti kahvista tuli erittäin maukasta ja sopivan vahvaa. Ehkä kyseessä on vain kofeiinin puutteesta johtuva ”ihan mikä tahansa kahvia muistuttava on ihanaa”-tila, mutta vielä kymmenisen minuuttia espresson nauttimisen jälkeen suussa maistuu yhä miellyttävälle ja olo oli sanottaisiinko terävä. Kokeilen keitintä lähipäivinä uudelleen ja jos kokemus on yhtä vakuuttava, hankin itselleni suomeen samanlaisen keittimen. Ei liene maksa paljon, sen verran yksinkertainen kapistus on kyseessä.

Jossain välissä viimeviikolla sain sulan hattuuni uuden kokemuksen merkiksi. Hendrik oli autoineen matkalla noin 30km Bernistä olevaan IKEA:an ja minähän kauppaan tutustumattomana änkesin mukaan. Kovasti tuntui mukana olleita vaihtareita viihdyttävän kun totesin, etten ole koskaan kyseisessä liikkeessä vieraillut. Jostain syystä yleinen käsitys oli se, että suomessa ja ruotsissa siniseinäisiä IKEA-halleja on jokaisessa pitäjässä, parhaimmissa kaksi. No ei ole, mutta vuoden päästä availevat yhden Haaparantaan, joten eiköhän siellä tule sitten ainakin muutamaan otteeseen piipahdettua. Kun pääsimme perille olin aidosti yllättynyt siitä kuinka valtava liike oli kyseessä ja kuinka edullisia osa tuotteista oli. Ostettavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, mutta olisi tuhlailevaa hankkia Bernin asuntoon sen kummempia koristuksia koska joutuisin joka tapauksessa hylkäämään rojut heinäkuussa kun muutan takaisin Suomeen.

Lauantaina 26.11 Bernin yliopiston kansainvälinen toimisto oli järjestänyt vaihto-opiskelijoilleen retken eteläisen Sveitsin rikkaaseen Geneveen. Paikalle pyyhällettiin bussilla parissa tunnissa läpi lumisten maisemien. Ensimmäinen pysäkki oli punaisen ristin museon pihalla, jossa meidät ajettiin ulos kulkuvälineestä ja komennettiin laumaan museon kyltin eteen. Kymmenellä eri kameralla otettujen kuvien jälkeen nopsaan sisälle museoon, jossa sai valita ohjatun kierroksen joko Englanniksi tai Saksaksi. Parin tunnin kiireisen käytävärallin jälkeen kierros oli ohi ja päähän jäi sen verran, että sairasta sakkiahan me ihmiset ollaan. Museosta pikapikaa jäisen pihamaan poikki takaisin bussiin, ovet kiinni, kohti keskustaa ja bussi parkkiin. Reilun tunnin mittaisen lounastauon jälkeen juoksimme paikallisen turisti-infon eteen, josta lähdimme liikkeelle ohjatulle kaupunkikierrokselle. Vanhempi rouvashenkilö esitteli kaupungin historiaa, perinteitä ja rakennuksia parin tunnin kierroksen verran. Vaeltelimme siellä täällä ja pysähtelimme tasaisin välein ihastelemaan äärimmäisen mielenkiintoisia seiniä ja patsaita. Lukuisat tarinat kertoivat kuinka joku oli vetänyt jotakuta turpaan taistelukentillä, erään kreivin miehet olivat kiipeilleet kaupungin muureilla valloitusaikeissa, mutta saanut lopulta soppakattilan niskaansa neuvokkaan keittäjättären heittämänä ja näin kaupunki oli pelastunut pahansisuisilta valloittajilta. Kaupunkikierroksen loputtua hölkkäsimme läpi vanhan kaupungin kohti keskustaa, jossa kohtaamispaikalla odottavan bussin kuljettaja jo odotteli meitä kelloaan vilkuillen. Kun kaikki olivat vihdoin kyydissä, suhautti kuljettaja ovet kiinni ja kaasutti kohti moottoritietä hengästyneiden opiskelijoiden vilkuillessa toisiaan, että mitähän helvettiä tässä nyt oikein tapahtui? Geneve ohjatusti kiirehtien kuudessa tunnissa ei varsinaisesti vastannut käsitystäni mielekkäästä tavasta tutustua sinänsä ihan nättiin ja kivan oloiseen kaupunkiin, mutta tulipahan piipahdettua. Jospa sitä keväällä saisi uuden mahdollisuuden vierailla samoilla pelipaikoilla ihan ajan kanssa. Vaikka samanlainen kaupunkihan tuo on kuin muutkin. Hieman kalliimpi vain.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2005

27.11 Lausanne

Päivät soljuvat kohti joulua ja päivät tuntuvat olevat toinen toisensa näköisiä. Sosiaaliset ympyrät ovat tiivistyneet niin, että vietän iltaa usein samojen naamojen kanssa ruokaillessa, urheillessa ja elokuvia katsellessa. Monia alkuaikojen tuttuja on hukkunut yhteen sopimattomien aikataulujen väliseen kuiluun ja aika ajoin arki väsyttää niin, että kämpille tullessa tekee mieli laittaa verhot kiinni ja istua koneen ääreen möllöttämään. Onneksi viikonloput ja sekalaiset tapahtumat ovat värittämässä kalenteria.

Perjantaina 18.11 jossain opiskelija-asuntola Fellergutin kerroksista oli lauluilta, jossa kahden kitaristin säestyksellä lauleskeltiin tuttuja ja tuntemattomia lauluja. Punaviiniä oli jostain siunaantunut siinä määrin paljon, että noin kolmen aikaan aamuyöstä heräsin tilanteeseen jossa en ole enää pitkään aikaan osannut laulaa pätkääkään. Suusta tulvi kyllä jatkuvaa mölinää, mutta äännähdykset eivät vain osuneet sanan tai sävelen muodossa oikeaan säkeistöön tai sen koommin lauluunkaan. Nukkumaanhan sitä piti vääntäytyä, mutta kun asetuin Nikolan huoneen lattialle kasattuun tyynyrykelmään lepäämään, tuntui kuin painovoimasta vastuussa oleva henkilö olisi unohtanut maksaa laskunsa ja huone pyöri villisti tyhjässä avaruudessa. Pyöriminen kiihtyi aina kun suljin silmäni ja mahalaukussa majaileva punaviini oli selvästi tulossa ylös ihmettelemään, että mikä siellä ylhäällä oikein kieputtaa.

Muutaman Allah-asennossa vietetyn vessahetken jälkeen horisontti asettui likimäärin oikeille sijoilleen ja nukahdin hetkisen. Kolmen tunnin kemiallinen lepo sai riittää koska tunteeton herätyskello pärähti soimaan klo 8:30 merkkinä siitä että matka Lausanneen olisi määrä alkaa. Olimme sopineet reissuun lähtemisestä perjantaina illallisen yhteydessä, mutta suunnitelma oli unohtunut heti kun joku kaivoi kitaran ja lauluvihkon esille. Onneksi Nikola oli muistanut laittaa herätyksen kelloonsa. Määrätietoisesti nousin sängystä, otin seinästä tukea ja menin aamupesulle. Hammasharjaa ei tietty ollut mukana joten etusormi sai kelvata hienostuneemman harjausvälineen puutteessa. Viileästi vain hammastahnaa etusormen päähän ja kohti takahampaita.

Lausanne on kaupunki Sveitsin Ranskankielisellä alueella Genevejärven rannalla. Bernistä sinne on matkaa autolla noin 90km ja matka taittuu moottoriteitä pitkin noin tunnissa. Maisemat Genevejärven rannalta ovat upeat erityisesti pilvettömällä säällä, jolloin järven takana möllöttävät vuoret tuntuvat olevan aivan vieressä järven vastarannalla. Oloni oli vielä hieman nestemäinen kun kävelimme pitkin rantabulevardia kohti Lausannen kuuluisaa olympiamuseota, jonne on kerätty jos jonkinlaista muistoa menneistä kisoista. Katselin mykistyneenä mm. videopätkää Matti Nykäsen kultavuosista ja jouduin selittämään muille mukana olleille, että mitä tälle Mäkihypyn mahtihahmolle mahtaa nykyään kuulua. Olivat he huhuja kuulleet, mutta yllättyivät silti kun kerroin Matin nykytouhuista. En ole sen kummemmin koskaan seurannut olympialaisia, joten olin yllättynyt kuinka kiinnostava museosta oli tehty. Erityisesti 1983 Los Angelesissa järjestetyt kisat tuntuivat graafiselta ilmeeltään tutuilta. Muistelen, että mainoskrääsää oli tulvinut Tornioon saakka ja myös minulla oli kisojen maskottilintu pehmoleluna pyörinyt. En voi muistaa varsinaisista kisoista mitään, mutta kun kyseessä olivat jenkkien markkinointikoneiston kotikisat, ei ole ihme jos oheistuotteita on riittänyt kauas suomeen saakka. Päivä oli aurinkoinen, joten vietimme museokierroksen jälkeen aikaa kaupungilla tallustellen. Oli päivänselvää, että kaupunki todella sijaitsee ranskankielisellä alueella. Osa kauppojen myyjistä ei halunnut ymmärtää saksaa tai englantia ja kadulla ihmiset kävelivät päälle jos hoopo turisti ei ymmärtänyt väistää. Tarinat hienoisesti koppavista ranskalaisista eivät siis ole täysin tuulesta temmattuja, joskin Lausannen hienostelijat olivat kansalaisuudeltaan tietty sveitsiläisiä.

Kävin paikallisessa kirjakaupassa etsimässä postikorttia Lausannen upeista maisemista. Tarjolla oli satoja erilaisia kortteja, mutta klassisia kaupunkimaisemakortteja ei löytyä mistään. Aikani etsittyäni löysin vihdoin kortin jossa kauniin vesistön takana kohosi jylhät lumihuippuiset vuoret. Ihmettelin miksi paikallisia maisemia esittävä kortti oli piilotettu sikkurasilmäisten maanviljelijöitä ja jakkihärkiä esittävien korttien sekaan, mutta ihmetys muuttui virnistelyksi kun tarkistin kortin takaa pienellä painetusta tekstistä kuvauspaikan - Keski-Tiibet.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

16.11 Stuttgart

Heti Zürichin reissua seuraavaksi viikonlopuksi järjestyi yllättäen matka Saksan Stuttgartiin, jonne Saksalainen Hendrik oli matkalla isosiskoaan tapaamaan. Mukaansa hän pyysi minut ja tuoreen tyttöystävänsä Tadejan. Saksalaiset ovat autokansaa ja Henrikilläkin on täällä Bernissä auto mukanaan. Matkaa Bernistä Stuttgartiin on linnuntietä vain 250km, mutta tiet mutkittelevat sen verta paljon, että aikaa matkantekoon kuluu nelisen tuntia liikenteestä ja pissataukojen määrästä riippuen. Kun Sveitsin naurettavilta 120 kilometriin tunnissa rajoitetuilta moottoriteiden korvikkeilta päästään Saksan kolmikaistaisille asfalttipelloille, nousee matkanteon keskinopeus näppärästi 140 kilometriin tunnissa. Ohitsemme syöksähteli kulkuvälineitä, joita yleensä ihastellaan lehdissä tai elokuvissa ja näin kuinka toinen toistaan upeammat perävalot pakenivat kohti edessä siintävää horisonttia kuin olisimme kököttäneet paikallamme keskellä moottoritietä. Pikainen vilkaisu Opel-merkkisen pikkunäppärän kauppakassimme nopeusmittariin totesi kuitenkin nopeudeksemme reilun 130km/h ja nyt kun asiaa miettii jälkikäteen tarkemmin, rungon tasaisen repivä tutina sekä moottorin tuskainen rääkyminen viittasivat samansuuntaisiin lukemiin.

Daimler-Benzin autotehtailla on Benz-citynä tunnettuun kaupunkiin hyvin suuri vaikutus. Mersun merkkejä on näkyvillä kaikkialla ja yllättäen samalla merkillä varustetteja autoja liikkuu ruuhkaksi asti myös kaduilla. Tehdas palkitsee työntekijöitänsä tuntuvilla alennuksilla tuotteistaan ja se näkyy - tuntuu kuin joka toisella tyhjäntoimittajalla olisi allaan auto, josta suomalainen hyvin menestyvä toimitusjohtaja näkee kosteita päiväunia. Sunnuntaisin sitten ulkoilutetaan kakkosautona olevaa Porchea ja ajellaan mummolaan kaffelle pitkin tasaisia ja suoria teitä. Kateellisella suomalaisen on syytä pysytellä kaukana tästä pienuuttaan autolla kompensoivien elvistelijöiden kaupungista, jos haluaa säilyttää edes rippeet suloisesta illuusiosta, jonka mukaan pihalla ruostuva yhdeksänkymmentäluvulla valmistettu dieselveturi on oikeastaan ihan kelpo menopeli, joka palvelee mallikkaasti vielä useita vuosia suomen routaisilla maanteillä.

Asustelimme viikonlopun Hendrikin isosiskon luona Degelbach-nimisessä kaupunginosassa. Hänellä oli asuttavanaan kolme huonetta ja keittiö vanhan kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa. Asunto oli tilava ja sisältä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin mitä rappukäytävä antoi halkeilevine seinineen ymmärtää. Kylpyhuonejärjestely oli tavallisesta poikkeava suihkun ollessa keskellä keittiötä. Stuttgartin vanhoihin taloihin on kuulemma tyylinä rakentaa suihku keittiöön, jossa viemäröinti ja vesijohdot ovat valmiina. Lämmin vesi suihkua varten saadaan aikaiseksi erillisellä boilerilla ja muovisen suihkukopin lattiassa olevaan viemäriin napsautetaan sähkötoiminen imu päälle suihkuttelun ajaksi. Keittiö muutettiin kylpyhuoneeksi tarpeen vaatiessa, eikä järjestely tuntunut alkuihmetyksen jälkeen kovinkaan kummalliselta. Vessa oli tietysti omassa huoneessaan, joskin pesuallas nökötti keittiössä suihkukopin vieressä. Vessanpytty oli keskieurooppalaista mallia, jolle ominaisesti pytty on muotoiltu siten, että istuinosan alapuolella on myös takaisinloiskahduksen estojärjestelmänä tunnettu tasanne, johon tuotos asettuu näytille sievään kekoon siltä varalta, että se halutaan tarkastaa ennen viemäriin huuhtelua. Ihmettelen, että miltä hyvälaatuisen prosessijätteen pitäisi näyttää ja mitä hyötyä sen tarkastamisesta voi olla? Ruokavaliotaan on ehkä hyvä pitää silmällä, mutta voisiko olla niin, että kun huomaa tonkivansa säännöllisesti omia jätteitään, ei huonosti toimiva ruuansulatus ehkä ole se kaikkein suurin ongelmista.

Koska oli perjantai-ilta päätimme piipahtaa keskustassa ihmettelemässä paikallista yöelämää. Stuttgartissa suurinta suosiota nauttivat illanviettopaikat eivät kuulemma ole pubeja, klubeja tai baareja, vaan kutsuvat itseään Lounge-nimellä. Ainakaan Jyväskylässä en ole vielä nähnyt samantyylisiä paikkoja, joskaan en ole juuri kaupungin uudempiin kuppiloihin tutustunut. Eräs yökerhoista jossa aioimme vierailla osoittautui niin fiiniksi ettemme päässeet sisään vaikka olimme selvin päin, siististi pukeutuneita, eikä klubi ollut edes täynnä. Ovimiehet on ohjeistettu olemaan hyvin tarkkana asiakaskunnan sukupuolijakaumasta ja kun ryhmämme koostui kahdesta tytöstä ja neljästä pojasta, ei sisälle ollut asiaa. Poikaporukan on viikonloppuisin lähes mahdotonta päästä sisään ilman naispuolista seuralaista. Koska ovimiehen suku oli selvästi laskeutunut puusta alas melko myöhään, eikä mukaan ei sattunut yhtään banaania, päätimme luovuttaa ja suunnata kohti paikkoja jonne tunsimme olevamme tervetulleita rahoinemme. Jostain löytyi paikallisten taloustieteiden opiskelijoiden kekkerit, jonne myös meidät laskettiin sisään viiden euron sisäänpääsymaksua vastaan.

Paikka oli trendikäs ja tarjolla oli järkihintaista juomaa, koreita ihmisiä ja aavistuksen liian lujalla soivaa musiikkia, josta oli aamulla muistona ikävä tinnitus säestämässä pienen hörökorvaisen krapulapeikon askareita tämän istuessa hajareisin päälaellani vasara kourassaan. Kun yritin nousta sängystäni, iski se kaksi käsin pienellä vasarallaan keskelle otsaani ja jatkoi paukuttamista kunnes ymmärsin asettua takaisin makuulle hikoilemaan. Muutaman vaivalloisen tunnin jälkeen peikko saatiin häädettyä tukevalla aamupalalla ja pääsimme liikkeelle vilkkaaseen keskustaan.

Hiusten leikkaaminen on Bernissä kallista, joten ajattelin, että hurautetaan tukkaa lyhyemmäksi astetta edullisemmin Benz-cityn sykkeessä. Koska saksankielentaitoni on vielä ”ein bier bitte”-tasolla, en oikein osannut kuvailla kuinka haluan kallisarvoiset karvani muotoiltavan ja kun kampaaja-neito ei osannut englantia oli katastrofi lähellä. Henrdik tuli onneksi tulkkaamaan tapahtumaa ja homma saatiin alta pois. Sakset eivät nähtävästi kuuluneet tämän käsityöläisen repertuaariin, koska lähes koko operaatio suoritettiin kampaa ja konetta käyttäen. Ei sinänsä mikään yllätys, että lopputulos oli lyhyempi kuin alunperin tarkoitin. Toisaalta karvaahan se vain on ja kasvaa vielä takaisin.

Päivää oli jäljellä kampaajan jälkeen vielä pitkästi. Koska kaupat Stuttgartissa menevät lauantaisin kiinni vasta kuuden ja kahdeksan aikoihin, riittää shoppailuaikaa perusteellisemmallekin kauppakierrokselle. Hendrik ja Tadeija suunnistivat kaupasta toiseen ja vaatesäkit kainaloissaan lisääntyivät ja kasvoivat joka vierailulla. Itselläni oli tavoitteena löytää kunnolliset kengät ja jotain lämmintä Bernin sumuista talvea varten eli shoppailuni oli hyvin tarvelähtöistä. H&M, Zara, toinen H&M, Diesel, kolmas H&M, Sportarena – kaupat ja brändit vaihtuivat, mutta tuntui kuin tuotteet olisivat pysyneet aikalailla samoina kaiken aikaa. Itse löysin urheiluliikkeen alennushyllystä kengät, joita olin ihaillut Outokummun Tornion tehtaiden ajoneuvohuollon kahvihuoneessa kesällä 2004, kun luin AutoBild-lehteä kahvin tippumista odotellessa. Merrelin markkinointipäällikkö tuskin odotti kuluttajilta kovin suurta sitoutumista puolen sivun kenkämainokseen käytettyjen autojen lehdessä, mutta jostain syystä tykästyin kenkiin juuri tuon mainoksen perusteella. Kesällä 2004 kengät maksoivat yli 120€, joten sijoitus jäi silloin tekemättä. Nyt alennushyllyssä kiilteli kokoa 43 oleva pari menneen kesän mallistosta ja hintakin oli pudonnut 70 euroon. Urheiluliikkeen kassakone kilahti ja kaupasta käveli ulos lyhyttukkainen poika, jalassaan ruskeat, kolme vuotta vanhat, irvistelevät nahkakengät. Olisin halunnut vaihtaa uudet kengät heti jalkaani, mutta koska Hendrik ja Tadeija naureskelivat minun olevan kuin innostunut pikkupoika, päätin käyttäytyä kuin pikkupoika ja laittaa uudet kengät nolona takaisin pussiin.

Kellon lähestyessä kuutta alkoi myös mukanani olevien ammattiostajien into hiipua. Jalkoja väsyttää, vessahätä on jo kova, nälkäkin olisi, vaatesäkit tuntuvat raskailta ja ihmisvilinäkin alkaa jo ärsyttää. Ulkona alkoi jo hämärtää ja osa kaupoista alkoi jo sulkea hiljalleen oviaan. Nautimme tavimarkkina-alueella vielä motilliset Gluweiniä, joka on nähtävästi sama kuin suomalainen glögi tai hehkuviini ja lähdimme harhailemaan kohti parkkipaikkaa lämpimän alkoholin kohistessa lähes tyhjästä mahalaukusta suolen limakalvoille, sieltä verenkiertoon ja lopulta keskushermostoon sekoittamaan väliaikaisesti viestintää. Kannoimme tavarat autoon ja aloimme kartan ja puhelimessa olevan ledivalon avulla suunnistaa kohti Degelbachia ja siellä sijaitsevaa Lidliä. Kauppa löytyi melko helposti ja nopeiden ruokaostosten jälkeen asetuimme takaisin Henrikin siskon, Ricardan asunnolle väsyneinä mutta onnellisina. Vaikka oli lauantai, olivat kaikki samaa mieltä siitä, ettei illalle kannata suunnitella paljoakaan ohjelmaa. Suihku, iltapala ja elokuva olohuoneessa kuulosti riittävän haastavalta. Seuraavana päivänä olisi tiedossa 350km tutiseva automatka takaisin Berniin ja sikäläiseen opiskelijan arkeen palaaminen.

Jostain syystä mielikuvani Saksasta ja saksalaisista on ollut melko ennakkoluuloisen kuivakka. Yleisessä tiedossa on saksalaiset turistit, jotka tyhjentävät hotellin buffetin, varaavat aurinkotuolit pyyhkeillään ja mölyävät muita turisteja tönien, mutta tuskin perussaksalainen paljoa suomalaisesta eroaa. Minusta Stuttgart vaikutti kansainväliseltä 600 000 asukkaan kaupungilta, jossa on siistiä ja viihtyisää. Itse asiassa, kun istahtaa päiväsaikaan kauppakadun varressa olevalle penkille ja katselee ympärilleen on vaikea sanoa onko näkymä Helsingistä, Tukholmasta tai Zürichista. Samat kaupat ja samanlaisia ihmisiä juoksentelemassa päättömästi valtavan vaatekaupan, McDonaldsin ja kahvilan välillä. Solariumissa ruskettuneen rouvan talutushihnassa oleva pieni valkoinen koira äheltää pökälettä kadunkulmassa ja viisivuotias katutaiteilija soittaa rumpuja veljensä säestäessä haitarilla. Tätähän se on kaikkialla. Eksotiikka ja erikoisuudet kuihtuvat lopulta aika pieniksi eroavaisuuksiksi kun Suomea vertaa Saksaan, Sveitsiin tai Itävaltaan. Kun vielä kielen oppisi ja rieskaa saisi niin eroa tuskin edes huomaisi.

15.11 Zürich

Kävin siis vierailulla Zürichissa 4-6.11 perjantaista sunnuntaihin. Matkaa sinne täältä Bernistä on junalla alle tunti, joten matkan taittaa vaikka tupakkavaunussa yskien. Sveitsiläiset elävät ja kuolevat sätkä suupielessä käryten ja melko monessa vaunussa saa edelleen polttaa ilman rajoituksia. Menomatkalla istuin samassa vaunussa univormuihin sonnustautuneiden varusmiesten kanssa, jotka olivat ilmeisesti palaamassa kertausharjoituksista. Pojat joivat reippaanlaisesti olutta ja tupakkaakin kului miehekkäästi. Tunnin junamatkan aikana savu ehti tarttua ylläni oleviin vaatteisiin sekä repussani oleviin tavaroihini ja Zürichiin päästyäni haisin kokonaisvaltaisesti eltaantuneelle tuhkakupille. En ymmärrä miksi jotkut tulevat vielä erikseen tupakoimattomien puolelta savun sekaan sytyttelemään omaa savukettaan, Heikonlainen ilmastointi mahdollistaa erittäin tehokkaan passiivisen tupakoinnin, joten jos tupakat ovat päässeet loppumaan, riittää että marssii tupakkavaunuun, haukkoo muutamaan kertaan paksua ilmaa keuhkoihinsa ja taas jaksaa istua varttitunnin aloillaan rummuttelemassa hermostuneesti pöytää uutta tupakantuskaa odotellessa.

Syy Zürichin vierailulleni oli kaupungissa järjestetyt Suomalainen kekkerit. Juhlissa piti olla esiintymässä suomalainen rap-artisti ASA ja juhlapaikalla oli luvassa muutakin suomalaiselle kulttuurille ominaista kohellusta. Sain kutsun Jyväskylästä kotoisin olevalta kollegaltani Sari Kuukkaselta eli tuttavallisemmin Kuukkasen Sarilta. Hän oli armeliaasti majoittanut minut jo kerran aikaisemmin luokseen ja ilmeisesti olin käyttäytynyt siivosti koska kutsu kävi uudemmankin kerran. Kun iltasella lähdimme etsimään juhlapaikkaa satoi tietty vettä ja ilma oli muutenkin koleahko. Vajaan tunnin mittaisin tuloksettoman suunnistuksen jälkeen sateen kastelemat jalat pakottautuivat englantilaisen oloiseen pub/yökerhoon josta käsin otimme yhteyttä muihin suomalaisia, jotka olivat jo siirtyneet alkuillan juhlapaikalta kaupungin sykkeeseen. Ilta sujui nopeasti suomeksi huudellessa ja aamuviideltä nautitun kebabin jälkeen patja ja makuupussi tuntuivat maailman parhailta keksinnöiltä heti naisen ja höyryveturin jälkeen.

Lauantai-aamun herätys oli puolenpäivän aikoihin. Tukeva muna-pekoni-kahvi-aamiainen antoi voimia lähteä ulos kaupungille ihmettelemään suurta ja kallista maailmaa. Vaikka tässä vaiheessa elettiin marraskuun alkua, oli joulukoristeita jo viritetty sinne tänne pitkin näyteikkunoita. Veikkailen, että Zürichin liikkeet kuluttavat joulukoristeisiin pienehkön pohjoismaisen valtion maanpuolustuskulujen suuruisen summan joka vuosi. Tosin nyt vasta verryteltiin hillityillä jouluvaloilla ja muutamalla keskisuurella joulupukki & porolauma-kuvaelmalla. Koska opiskelijan tarpeet ja budjetti ovat rajalliset en varsinaisesti ostanut juuri mitään. No urheiluliikkeestä kolme paria mustia sukkia ja kirjakaupasta avaimenperän. Ruokaan ja juomaan kului sitten enempi rahaa, mutta kylläpä viini ja juusto sitten maistuikin joka frangin arvoisesti. Iltasella vielä elokuviin, jossa kävimme ihmettelemässä Elisabethtown-nimisen mukavan, mutta melko yhdentekevän rainan, jonka jälkeen alkoikin jo väsyttää. Sunnuntaina sitten herätys oli hyvin myöhään ja illalla takaisin junalla takaisin Berniin. Erittäin mukava reissu kansainväliseen ja tyylikkääseen kaupunkiin. Bernin vaihtareiden kanssa on jo alustavasti ollut puhetta Zürichin varsinaisen jouluhässäkän katsastamisesta. Toivottavasti ei jää vain puheeksi.

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

4.11 Junalla kouluun

Taitoin siis koipeni jalkapallopelissä tämän viikon maanantaina. Nyttemmin olen päässyt parantumisprosessissa jo ”vaihtaa väriä kerran päivässä”-vaiheeseen ja tällä hetkellä kierrossa on luumun sininen. Nilkka on edelleen turvoksissa mutta väristä ja rumasta ulkonäöstä ei tunnu olevan arkisessa kävelyssä juurikaan haittaa. Aamuisin on hankalaa päästä liikkeelle, mutta jo matkalla rautatieasemalle voin tuntea kuinka yön aikana korjaantuneet jänteet antavat periksi ja voin kinkata nopeudella, jolla myöhästyn junasta vain muutamalla kymmenellä sekunnilla. En joudu silti odottelemaan järin pitkään, koska junaliikenne on täällä vilkasta. Keskustaan pääsee varttitunnin välein läheisellä Bumbliz Nord-asemalla pysähtyvillä paikallisjunilla ja junamatkan pituuskin on vain vaivaiset 5-6 minuuttia. Asunnoltani rautatieasemalle on matkaa noin 300 metriä ja keskustan päärautatieasemalta yliopistolle matkaa kertyy noin 50-500 metriä riippuen rakennuksesta. Etäisyydet eivät siis ole järin pitkät ja nyt kun olen oppinut käyttämään sekä junia, että busseja, singahtelen kotoa keskustaan nopeasti ja varmasti.

Torstai
3.11 oli rauhallinen, mutta pitkä päivä. Puolenpäivän aikaan piti olla Market driven organisation-nimisen kurssin luento, mutta kun menin kurssille merkityn luentosalin edustalle, oli siellä aivan eri jamit menossa. Kävin yliopiston opiskelijaravintola Mensassa syömässä ja tapasin siellä sattumalta muutaman kaverinkin. Opiskelijaruoka täällä on melko epäterveellistä, kallista ja mutta yllättävän hyvää. Rasvaa tihkuva pihvi ja ranskalaiset perunat juustokastikkeella täyttää mahan noin 4-6 eurolla joskaan hintaan ei sisälly juomaa ja pienehkön tuhkakupillisen salaattia saa vasta eri maksusta. Täkäläiset opiskelijat eivät näytä käyttävän opiskelijaravintoloiden palveluita kovinkaan paljon, vaan hakevat ruokansa mieluummin jostain keskustan lukuisista take off-lounaspaikoista mukaansa. Kelit ovat viimeaikoina suosineet ulkona ruokailijaa yli 20 asteen helteillä ja puistot ovat täynnä myöhäisestä kesästä nauttivista ihmisistä. On suorastaan epäilyttävän täydellistä, että vielä marraskuussa voi hikoilla ulkona vihreällä nurmella t-paitasillaan tallustellen. Tarvinneeko edes sanoa, että päivä kului ulkosalla kahvitellen ja korttia pelaten. Ostimme iltapäivällä puolikkaan grillatun kanan, perunasalaattia ja tuoretta leipää ja marssimme Münsterparkkiin evästelemään. Pimeän saapuessa ilma tietysti viileni nopeasti, jolloin puistossa saksanläksyjen parissa touhuava nuoriso joutui pukemaan takkia niskaansa ja turvautumaan puhelimen lappuun, jotta viimeiset tehtävätkin saatiin pimeässä syysillassa valmiiksi ennen 18:20 alkavaa saksantuntia.

Saksankurssin
jälkeen ajelin vielä bussilla yliopiston liikuntahallille jossa yritin opetella käyttämään kalliin oloisia kuntosalilaitteita lihaksistoni hyväksi. Puolitoistatuntisen ähellyksen jälkeen olin väsynyt ja nälkäinen eli molemmat harjoittelun päätavoitteet saavutettiin. Pääsin Saksalaisen Hendrikin kyydissä takaisin kotiin Tscharnergutiin, josta jatkoin heti matkaa kohti illallisporukan kokoontumispaikkaa, Fellergutia. Puolalainen Maria oli kokannut herkullista laatikkoa kesäkurpitsasta, tomaatista ja juustosta. Ruoka oli kevyttä, mutta sitä oli riittävästi. Kun jälkiruuaksi pöytään kannettiin vielä puolen litran olut, oli olo kuin kovemmallakin karjulla. Tulin asunnolleni vasta 12 jälkeen eikä unta tarvinnut tuolloin enää houkutella. Taju lähti sinä siunattuna hetkenä kun posken iho kosketti lättänää untuvatyynyä ja pirullisesti virnuileva nukkumatti ohjasi nukkuvan mieleni suoraan yliväsymys-osastolle, jossa yön tunnit vierähtivät sekavissa merkeissä. Ystävät ja tuttavat puuhastelivat surrealistisissa maisemissa ja muutama kissanpentu koetti alituiseen varastaa polkupyöräni. Perjantai-aamu tuli nopsaan ja puhelin alkoi rääkyä jossain ovelta sängylle johtavan vaatejonon alla.

Tästä kun pääsen jaloilleni niin syön jotain, painelen keskustaan, ostan muutaman postikortin ja keksin sitten lennosta jotain tavattoman hyödyllistä ja kehittävää. Illalla suuntaan kohti Zürichia, jossa paikalliset suomalaiset ovat kuulemma järjestämässä Suomi-aiheisiä kökkäjäisiä. Tulen takaisin Berniin, joko lauantaina tai sunnuntaina riippuen kuinka pitkään karjalanpiirakoita piisaa.

tiistaina, marraskuuta 01, 2005

1.11 Arkea päivä kerrallaan

Elo täällä on alkanut asettua uomiinsa. Päivät sujuu vakiintuneeseen tahtiin ja luennotkin ovat vihdoin alkaneet tälle lukukaudelle. Illat kuluu kavereiden kanssa ruokaillessa, pingistä pelatessa ja elokuvien parissa. Nyttemmin olen aloittanut myös "oikeita" urheiluharrastuksia pingiksen lisäksi. Olen käynyt muutamaan otteeseen juoksentelemassa lähipuistossa, piipahtanut kuntosalilla ja pelaillut pari kertaa sisäjalkapalloa.

Olimme eilen viisihenkisen Bern-out joukkueemme kanssa yliopiston urheiluhallilla pelaamassa sisäjalkapalloa. Reilunkokoinen sali oli jaettu nostoseinillä kolmeen osaan ja vapaamuotoiseen turnaukseen osallistui noin kymmenisen joukkuetta. Häkkipalloksi ristityssä sisäfutiksessa on periaatteessa samat säännöt kuin perinteisessä jalkapallossa, joskin urheilijamaisen käytöksen sijasta suosiossa tuntuu olevan vankilaympäristöön soveltuva agressiivinen pelityyli. Ensimmäinen peli päättyi tasan 1-1 ja seuraavat kaksi voitimme murskalukemin. En ole pitkään aikaan harrastanut jalkapallon tai sählyn kaltaista nopeatempoista palloilua ja välillä tuntui että oksennan keuhkoni pihalle. Slovenialainen Martin loukkasi jo ensimmäisessä pelissä koipensa, joten pelasimme kaikki pelit ilman vaihtomiestä.Syke huiteli lähellä kahtasataa ja aloin pehmentyä melkolailla. Liiallinen repiminen kostautui löysinä nivelinä ja niinhän siinä kävi että nopeassa sivuttaisliikkeessä astuin vasemman nilkkani päälle ja kaaduin naamalleni keskelle salia, jossa sitten ryömin ja röhkin muutaman minuutin tuskissani. Sain kengän pois jalastani ja kinkkasin pukuhuoneeseen, jonne jalkapallokerhon pitäjä toi minulle jäitä jalan päälle laitettavaksi. Kinkkasin vielä Fellergutiin illalliselle ja painuin sitten kotiin. Illalla ennen nukkumaanmenoa jalka oli erityisen kipeä. Koetin jäähdytellä sitä kylmällä pyyhkeellä, joka ei auttanut sen kummemmin kipuun tai turvotukseen mutta sai sänkyni näyttämään yökastelijan makuupaikalta. Aamuun mennessä jalka turposi hieman lisää ja tällä hetkellä kävelen hyvin hitaasti kinkaten.

Asiasta arpakuutioon, Saksalainen Hendrik kävi eilen huoneessani ja oli todella hämmästynyt. Kuten olen jo aikaisemmin purnannut, Tscharnergutin tornitalossa oleva tukikohtani on soman asumuksen sijasta yksi 15m2 huone ympäröitynä steriileillä valkoisilla seinillä. Ikkunoiden edessä roikkuvat vastenmieliset verkkoverhot ja herkkiä skandinaavisia varpaitani kutittelee ruskea kokolattiamatto, jota saan niistän aamuisin keuhkoistani. Spartalaisen yksinkertaista huonetta on täyttämässä ainoastaan sänky, kirjoituspöytä, pieni hylly ja ulko-oven vieressä pesuallas. Hän oli kuulemma menossa lähiaikoina Ikeaan ja aikoi raahata minut mukanaan hankkimaan jotain sisustustarvikkeita joilla saisin sellini näyttämään enemmän kotoisalta. Tietty askeettisuus toisaalta viehättää tällaisessa elämänvaiheessa, enkä tottapuhuen kaipaa tällä hetkellä mitään tiettyä tavaraa tai huonekalua. Kun muutin tavarani pois Jyväskylästä, huomasin kuinka valtavasti minulla oli turhaa rojua, jota en ikinä käytä tai tarvitse. Vein siis kaiken tarpeettoman Kyläjokeen noin kuukausi ennen Berniin lähtöäni ja harjoittelin elämistä rinkkani sisällön turvin. Kunhan asunto on jollain tavalla kaulustettu, keittiöstä löytyy astiasto ja taisteluvälineet, ei alhaisella budjetilla elävä opiskelija paljoa muuta tarvitse. Vaatteet, peseytymisvälineet ja Applen ibook - Siinäpä ne tärkeimmät.

Avasin itselleni pankkitilin maailman suurimmasta yksityispankista UBS:stä. Nyt on sitten minullakin Sveitsiläinen numerotili, jonne voin piilottaa miljardini jos niitä jossain vaiheessa sattuu jostain siunaantumaan. Tili on opiskelijoille suunnattu maksuton halpisversio, joten joudun sulkemaan tilini kun lähden takaisin kohti kotisuomea heinäkuussa 2006. Sain silti käyttööni täysverisen nettipankin, maksukortin ja käyttö- ja säästötilin. Säästän melko paljon käsitettelymaksuissa kun siirrän suurehkon summan kertarysäyksellä paikalliselle tililleni, josta sitten makselen vuokrat ja muut menot.

Istun yliopiston päärakennuksen alakerrassa olevassa mikroluokassa. Täällä on kuuma ja huoneen ominaistuoksu tuntuu olevan hienostunut hien ja suolikaasun yhdistelmä, joten otan ja lähden huitelemaan kohti raikasta ulkoilmaa. Illalla ohjelmassa on saksan peruskurssi ja myöhemmin fondue-illallinen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Melko kallista, mutta kuten Kroatialainen Nikola jo sujuvasti hokee, "elama onn!".