23.10 La cuisine finlandaise

Ensimmäinen viikko Bernissä tuntui kestävän ikuisuuksia. Varsinkin ensimmäisinä päivinä kun en tuntenut ketään, enkä tiennyt minne mennä, päivät olivat viikon mittaisia. Nyttemmin ajan virta on kiihdyttänyt vauhtiaan ja päivät suhisevat ohi molemmilta puolilta päätä ihan samanlaiseen tahtiin kuin ennen lähtöä Suomessakin. Vaihto-oppilaat tuntevat toisensa jo melko hyvin. Enää ei tarvitse jännittää ja koettaa tutustua ihmisiin yhtä intensiivisesti kuin aikaisemmin, vaan on helppoa viettää aikaa kuin vanhojen tuttujen kesken.

Olen touhunnut suurimman osan vapaa-ajastani omalta asunnoltani noin viiden minuutin kävelymatkan päässä olevassa Fellergutissa. Väki siellä on sosiaalista ja ruuanlaittoporukan kesken on ollut hauskaa. Illallisporukka on nyt vaihtelevasti 6-9 hengen suuruinen ja menneen viikon menuut olivat lähes kaikki syömäkelpoisia. Jonkun pitäisi tosin ottaa puheeksi se tosiasia, että maailmassa on tiettävästi muutakin syötäväksi kelpaavaa kuin pelkkä spagetti erinäisissä muodossa. Kiinalainen nauhamakaroni ja italialainen tagliarini on todellisuudessa täysin sama pasta eri paketissa.

Sunnuntaina oli minun vuoroni kokata. Illallisporukan jäsenet ovat kotoisin Sloveniasta, Kroatiasta, Puolasta ja Tsekeistä ja vasta nyt huomasin että muilla on keskenään melko samanlainen keittiökulttuuri taustallaan. Tässä ryhmässä Suomalainen ”pottuja perunoilla”-keittiön kasvatti on aikalailla kummajaisen roolissa. Muiden kokkaukset ovat minun mielestäni olleet epätavanomaisia ja nyt kun minä ajattelin pelata varman päälle kaikkein yksinkertaisimmalla perusruualla, sain enemmän kysymyksiä raaka-aineista, mausteista ja koostumuksesta kuin kaikki tähänastiset kokit yhteensä.

Koska ryhmämme oli aikaisempien yhteisten illallisiemme aikana osoittautunut nälkäiseksi heinäsirkkaparveksi en edes yrittänyt hienostella, vaan päätin tehdä helppoa arkiruokaa. Päädyin mielikuvituksettomasti jauhelihakastikkeeseen ja spagettiin eli pysyttelin edelleen surullisenkuuluisalla pastalinjalla. Selvästikään heillä ei ole kotipuolessa normaalisti tarjolla vastaavaa kastiketta, koska osa pyöritteli harmaata massaa lautasellaan hyvin varoen, aivan kuin peläten että se saattaisi syttyä tuleen tai muuttua käärmeeksi varoittamatta kesken aterian. Muutama ruokailijoista oli täysin vakuuttunut, ettei ketsuppia voi laittaa spagetin päälle ja asiasta piti keskustella yllättävän pitkään ennen kuin sain tehdä omalle annokselleni luonnottomuuksia kaatamalla muutaman nökäreen ketsuppia jauhelihakastikkeen ja spagetin sekaan. Sittemmin kun he olivat ottaneet riskin ja yleensä maistaneet kastiketta sain kuulla kuinka se itse asiassa oli melko hyvää ja kuinka he voisivat ehkä ottaa sitä vähän enemmänkin. Kattilat tyhjentyivät nopsaan ja kastike oli hyvää, mutta kaikesta huolimatta minulle jäi tunne, että osa porukasta ei silti pitänyt sitä muille kuin vangeille ja varusmiehille kelpaavana muonana. Jos suomalaisen arkikeittiön pyhä kolmiyhteys makaroni, jauheliha ja ketsuppi tuntuu järjenvastaiselta sotkemiselta niin miten he suhtautuisivat mämmiin ja hirvenkieleen? Oli myös todella työlästä saada heidän uskomaan, että suomessa yleisin ruokajuoma on maito ja perunat syödään useimmiten keitettynä ranskalaisten sijaan. Luulivat, että yritän olla hauska.

Jälkiruoka noudatti samaa idyllistä suo, kuokka, Jussi-teemaa pannukakkujen ja mansikkahillon muodossa. Äiti opetti minulle tämän helpon ja herkullisen reseptin ennen lähtöäni Sveitsiin, mutta ehdin harjoittelemaan valmistamista vain kerran Kyläjoessa. Olin hankkinut kaupasta perjantaina pelkästään voita, koska kaikkea muuta pitäisi kuulemma löytyä yhteisistä kaapeista. Kun olin sunnuntaina aloittamassa pannukakun tekemisen huomasin, että osa raaka-aineista oli joko kuollut tai kadoksissa. Maito oli muuttunut piimäksi, sokeria ei ollut kuin pölyn muodossa, kananmunat oli syöty, jauhot oli Nikolan lukitussa kaapissa ja Nikola itse ties missä. Pelkästä suolasta ja voista ei pannukakkuja paljoa tehdä, joten jouduin kerjuulle. Sain kananmunia ja jauhoja Iranilaiselta mieheltä ja Puolalainen kaveri sponsoroi kokkaustani litralla maitoa. Pölysokerin piti kelvata paremman makeutusaineen puutteessa.

Pannukakku ei kohonnut, ei kuplinut asiaan kuuluvalla tavalla eikä lopputulos ollut muutoinkaan erityisen kuvauksellinen. Vertailukohdan puuttuessa uunista olisi tosin voinut tulla ulos vaikka tuorekurkun muotoinen pökäle, jota olisin sitten väin jääräpäisesti väittänyt suomalaiseksi uunipannukakuksi, eikä kellään olisi ollut asiasta parempaa tietämystä väittää vastaan. Kukaan ruokailijoista ei siis ollut aikaisemmin nähnyt tai maistanut pannukakkua tässä muodossa. Katselin kuinka he leikkasivat pannarista palan, sotkivat siihen mansikkahilloa, työnsivät sen suuhunsa, pureskelivat hetkisen korostetun varovaisesti ja pysähtyivät räpyttelemään silmiään. Itselläni oli vielä spagetti kesken, enkä ollut ehtinyt maistaa vielä yhtään palaa, joten ajattelin, että nyt muuten Frimanin poika meni reseptinsä kanssa mettään jotta lepikko soi. Olin jo selittämässä kuinka raaka-aineet olivat mitä sattuu ja uuni huonokuntoinen kun tilanne osoittautuikin täysin päinvastaiseksi. He itse asiassa pitivät pannukakusta todella paljon ja olivat vain aidosti yllättyneitä, että pohjoisen periferian kasvatti kykenee miellyttämään vaativaa Sysieurooppalaista makuhermostoa näin kokonaisvaltaisesti. Pannari oli minustakin hyvää ja koko pellillinen meni kaupaksi kyselemättä. Pyysivät oikein reseptiä itselleen. Pisteet kotiin.

19.10 Rypäleitä kurkussa

Tiistai-iltana kurkkuni alkoi tuntua karhealta ja aloin epäillä, että olen tulossa kipeäksi. Tulin kotiin voimattomana ja väsyneenä ja kaaduin jalat suorana sänkyyn nukkumaan. Yleensä riittää että ruumiinlämpöni nousee yli 37 asteen kun tunnen kuinka olen sairas ja pahoinvoiva. Voi olla, että olin yön aikana hivenen kuumeinen, koska huone muuttui jossain vaiheessa nestemäiseksi ja muutama lumiukko tuli sängyn jalkopäähän pelaamaan pokeria ja kertomaan roiseja vitsejä.

Kun katselee keittiömme astiakalustoa, joka lepää löyhkäävänä märällä tiskipöydällä, vilkaisee jääkaappiin jossa kasvaa rehevästi horsmaa, ottaa huomioon vanhat kokolattiamattomme ja sen, että jos tiskirättiämme ei pian heitetä menemään, vaatii se kohta YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ulottamista myös itseensä, ei enää ihmetytä, että vähän nenä valuu ja kurkussa tuntuu olevan rypäleitä. Äiti on opettanut poikaansa ja teroittanut kuinka käsiä täytyy pestä, jotta bakteerit eivät pääse leviämään. Näissä olosuhteissa käsien pesemisen merkitystä kerroksemme hygieniatasoon voisi verrata siihen, että ydinvoimalan talonmies Unkarin arolla keväällä 1986 pyrkii käyttämään säännöllisesti deodoranttia estääkseen ydinlaskeuman leviämisen.

Internet-yhteys on taas pätkinyt. En ole uskaltanut valittaa asiasta talomme asukastoimistoon, koska johtajattarena toimiva suohirviö suhtautui aikaisempiin yhteydenottoihini avoimen vihamielisesti. En ole ainoa joka ongelman kanssa painii, vaan on yleisesti tiedossa oleva tosiasia, että erityisesti iltaisin verkko toimii oman oikukkaan mielensä mukaisesti. Alakerran Shaun kävi kysymässä neuvoa koska työasemansa ei enää suostunut nousemaan verkkoon. Kävi ilmi, että hän ei ollut päivittänyt konettaan moneen kuukauteen, ehkä vuoteen ja laite suorastaan kuhisi matoja, troijalaisia ja spywarea. Asensin koneelle muutaman perussoftan, laitoin windows updaten surisemaan ja suosittelin päivittelemään käyttöjärjestelmän ja suojaohjelmat aika ajoin. Aloin miettiä, että ei ole ihme että verkko pätkii jos talossamme olevat parisataa konetta on yhtä hyvin suojattuja kuin Shaunin kone. Matoiset koneet tukkivat verkon turhalla liikenteellä, eikä verkon resurssien lisääminen auttaisi pitemmän päälle yhtään, koska kohta saastuneet työasemat täyttäisivät myös lisäkaistan. Maksan internet-yhteydestä 15 frangia kuukaudessa ja vaikka hinta ei ole kummoinen, oletan yhteyden toimivan moitteettomasti. Olisi kuitenkin vastatuuleen kusemista yrittää saada asiaan mitään muutosta asukastoimistoon valittamalla, joten otan siis rennosti, enkä pasko henkseleitäni poikki mokoman pikku ongelman vuoksi. Voisin muutoin viestiä suomessa majaileville laumani jäsenille vaikka pullopostilla, mutta kun Sveitsillä ei ole edes rannikkoa!

18.10 ich arbeites nicht, ich bin ein student.

Päivät sujuvat verkkaisesti, koska varsinainen lukukausi ei ole vielä alkanuti. Tahti tulee toivon mukaan muuttumaan tiiviimmäksi 24.10 kun talvilukukausi nytkähtää virallisesti liikkeelle. Kävin keskustassa hoitamassa asioita ja ilokseni huomasin, että yliopiston kansainvälinen toimisto oli vihdoin saanut hankittua minulle opiskelijakortin. Olivat sitten onnistuneet suttaamaan jo valmiiksi tumman kuvan ja nyt kortin ylänurkkaan on sitten painettu etäisesti ihmisen hahmoa muistuttava silhuetti, joka näyttää passikuvan sijasta huomattavasti enemmän sormenjäljeltä.

Viimeviikolla sää oli aurinkoinen, mutta nyt alkaa olla jo kylmempi. Taivaalta tulee ajoittain vettä ja pilviä tuntuu riittävän loputtomiin. Kroatialainen Nikola kyseli, millaista suomessa on näin lokakuun puolenvälin aikoihin ja kerroin hänelle, että varmaan kylmimmillään ollaan käyty jo nollassa, joskin päivällä on lämpimämpää. Yleensä kun vaihtarit kyselevät Suomesta, kerron totuudenmukaisesti että Suomessa on tällä hetkellä luultavasti sata astetta pakkasta ja noin seitsemän metriä lunta. Tuntuu hassulta, että he epäilevät minua kun kerron että talvella on viikko pimeää putkeen, eikä kesällä saa nukuttua kun aurinko möllöttää taivaalla yötä päivää. Skeptisyyttä herättää myös tarinat siitä, että suurin osa suomalaisista hankkii perinteisen ajokortin lisäksi poroajokortin, eikä karhu ole meillä pohjoisessa ollenkaan harvinainen lemmikkieläin. Röyhkeimmät kyseenalaistavat myös faktat siitä, että ruokavaliomme koostuu pääasiassa huoneenlämpöisestä hirvenlihasta ja että saunassa on oltava vähintään 120 astetta lämmintä jos suomalainen aikoo ottaa hien muutoin kuin riehumalla.

En osaa vielä käytännöllisesti katsoen yhtään saksaa. Opiskelin kieltä vuoden kahdeksannella luokalla, mutta koska saksanopettajamme oli pelottava natsi, päätin karata keskitysleiriltä ja keskittyä englannin opiskeluun. Kun hain Erasmusvaihtoon viime keväänä, mainitsin, että englanninkieleni on sujuvaa, tulen toimeen ruotsiksi ja jäisin ehkä eloon jos minut tiputettaisiin hyvin matalalla lentävästä helikopterista saksankieliseen maahan. Tällä perustelulla sain paikan Bernistä, jossa puhutaan kyllä saksaa, mutta sellaisella murteella, että äidinkielenään saksaa puhuvat tuntevat itsensä täysin ummikoiksi keskustellessaan paikallisten kanssa. Tänne tullessani tiesin, että kiitos sanotaan saksaksi danke ja entschuldigen tarkoittaa anteeksi. Kävi kuitenkin ilmi, että Bernissä kiitetään ranskaksi sanomalla merci, joten viisikymmentä prosenttia kielitaidostani osoittautui täydellisen käyttökelvottomaksi.

Yliopisto maksaa kielitaidottomalle suomalaiselle saksan alkeiskurssin yksityisessä kielikoulussa ja ensimmäinen tunti järjestettiin tänään tiistaina. Kurssilla oli lisäkseni vain seitsemän muuta oppilasta, joten ryhmä on melko pieni ja intiimi. Saman pöydän ääressä istui mm. brasilialainen jalkapalloilija, Sveitsiläisessä pankissä työskentelevä irlantilainen, ranskalainen kieltenopettaja, kroatialainen liikunnanopettaja ja nähtävästi espanjasta kotoisin oleva työtön rakennustyömies. Oppitunnin aiheena oli tällä kertaa numerot 1-20, aakkoset ja aivan kuin siinä ei olisi kylliksi, myös itsensä esitteleminen. Katselin suu auki kuinka aikuiset ihmiset taantuivat viisivuotiaan tasolle ja suorastaan kilpailivat siitä, kuka muistaa mikä olikaan se numero joka tulee kuutosen jälkeen. Brasilialainen jalkapalloilija oli hienoisesti pulassa voimakkaan espanjankielisen aksenttinsa kanssa, mutta muutaman kertauksen jälkeen hänkin selkeästi osasi todeta ”Ich bin Huan Pablo. Ich arbeites nicht, ich bin eine Fußballspieler..” Työtön rakennustyömies Pedro näki kunnioitettavasti vaivaa saadakseen opettajattareltamme puhelinnumeron, mutta ei sitten osannut kirjoittaa numeroa ylös kun hän sen saksaksi luetteli. Pettymys oli suuri, mutta nyttemmin hän on hyvin motivoitunut saksalaisten numeroiden opiskelija. Parituntinen sujui mukavasti ja jatkan kurssilla tiistaisin ja torstaisin seuraavan 10 viikon ajan. Kurssin opettajana toimii neiti Claudia Dick, joka on muuten ollut Suomessa vaihdossa kokonaisen vuoden ja osoittautui muutenkin Suomifaniksi. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Tunnin jälkeen Nikola kutsui jälleen kerrokseensa syömään. Martin oli tehnyt lättyjä ja ne olivat todella hyviä sekä hillolla, että suklaatöhnällä täytettyinä.

17.10 Typerä suomalainen ei osaa käyttäytyä

Olin varannut itselleni pyykkivuoron talon kellarista aamu yhdeksän aikaan ja kaduin sitä heti kun puhelin rääkäisi ensimmäisen herätyspiippauksensa. Kävin puolialasti ja unisena sullomassa pyykit koneeseen ja marssin keittiöön syömään. Pyykkikoneeseen piti ostaa 50 frangin sirukortti jota tarjotaan koneelle ennen ja jälkeen pesun. En tajunnut saksankielisistä pesuohjeista paljoakaan ja sävelsin lonkalta ohjelman pyörimään, kunnes näin seinällä myös englanninkieliset ohjeet. Tein ilmeisesti jotain oikein, koska pyykit tulivat ajallaan koneesta ulos, ehjinä, puhtaina ja märkinä. Kellarissa on pesukoneiden lisäksi myös kaksi kuivausrumpua, joista toisessa oli tällä kertaa pyörimässä untuvatyyny ja kuusi tennispalloa. En tiedä miksi enkä jäänyt ottamaan selvää. Ilmeisesti joku homeopaattista jonglöörausta harrastava Beetlehemin taikuri haluaa ladata pallonsa liike-energialla.

Siivosin huoneeni ja lähdin kaupungille ilmoittautumaan kielikurssille. Tapasin keskustassa Kroatialaisen Nikolan joka neuvoi kielikurssille ilmoittautumisessa ja tiesi kaupungin kalleimman kielikurssin. Ylipisto maksaa kurssin, joten en suostu vastaanottamaan mitään muuta kuin ensiluokkaista opetusta. Kävimme myöhemmin kahvilla keskustassa ja hän kutsui minut heidän luokseen toiseen opiskelijataloon illalliselle. Itäisen Euroopan väki on perustanut illallisringin, jossa jokainen kokkaa vuorollaan. Porukassa on kuusi jäsentä ja nähtävästi minä olen nyt seitsemäs. Tällä kertaa ruokana oli pastaa maustettuna tuorekurkulla. Sapuska maistui nälkäisille ruokailijoille ja maku oli mieto mutta miellyttävä. Kokkina hääräsi Puolasta, Kroatiasta tai Slovakiasta kotoisin oleva Tadeja. Ruuan yhteydessä opetin väelle seurallisesti suomalaisia kirosanoja. Ilta sujuikin sitten rattoisasti perkeleen ja saatanan raikuessa itäeurooppalaiselaisittain painottaen.

Menimme junalla keskustaan muutamalle oluelle Les Amies-nimiseen baariin. Vein takkini paikan alakertaan ja menin ylös tilaamaan itselleni juotavaa. Pyysin baarimikolta ilmeisen typerästi ”a pint of lager, please” ja sain vastaukseksi äärimmäisen huvittuneen ja hämmästyneen kiljahduksen ”A PINT OF LAGER?!”. Koko baari tuntui hiljentyvän, musiikki lakkasi soimasta ja tuntui kuin kaikki kuppilan konkkanokat olisivat kääntyneet katsomaan minua hengitystään pidätellen. Hetken luulin, että olin kyseenalaistanut baarimikon seksuaalisen identiteetin, koska hän oli selvästi ärsyyntynyt ja yhtä aikaa aggressiivisen huvittunut. Tiskillä vieressäni huojunut nuorehko pukumies yhtyi ihmettelyyn ja he naureskelivat hetken kustannuksellani Berninsaksaksi korahdellen. Pahoittelin selvästi tökeröä käytöstäni sanomalla ”Im sorry, umm..could I have something to drink, please..”. Hienoisesti humalainen pukumies mutisi punaviinilasilleen kuinka englantilaiset aina pyytelevät kaikkea anteeksi. Vastasin hänelle olevani suomesta, mutta tämä oli selvästi tehnyt jo johtopäätöksensä koska vastauksena oli pelkkää silmien pyörittelyä ja loppua kohden nousevalla äänenpainolla kiekaistu ”AND..?!” Baarimikko virnisteli ettei heillä ole tuoppeja mutta melko isoja laseja kylläkin. Hän antoi minulle lasillisen olutta ja annoin hänelle rahat. Kävelin hyvin hämmentyneenä alakertaan murjottamaan posket punaisena ja sydän ylikierroksilla käyden. Vaikka minä tilaisin vastasyntyneitä peltohiiriä valkoviinillä täytetyssä kusipotassa, ei oleta saavani vastaukseksi vittuilua yhdeltäkään pitkätukkaiselta nappisilmältä, vaan nöyrän pahoittelun, koska valkoviini sattuu juuri tällä hetkellä olemaan lopussa ja lopuksi ehdotuksen, joka sisältää kusipotan, peltohiiriä ja pullollisen talon parasta punaviiniä. Bernin yöelämä on kuulemma melko rauhallinen. Juuri hetki sitten se rauhoittui yhden surkean kuppilan verran lisää.

16.10 Sunnuntaina puistossa

Nukuin pitkään, heräsin, katsoin videolta Jerry Seinfeldin Im telling it for the last time-standup-shown ja menin keittiöön jossa kokkasin vaihteen vuoksi itselleni pastaa ja tomaattikastiketta. Juttelin keittiössä Sveitsiläisen Dianan kanssa ja kerroin edellisestä illastamme kaupungilla. Hän pyrskähti nauruun kun kuuli, että olimme olleet pitkän siivun illasta Pery Barissa, joka on kuulemma erityisen suosittu homppeliväestön keskuudessa.

Olin elänyt melko epäterveellistä elämää koko menneen viikon, joten elimistöni alkoi hiljalleen kiljua ulkoilmaa ja liikuntaa. Bratwurstit ja olut kertyy ihon sisäpuolelle tytiseväksi massaksi ja selkärankani alkaa hiljalleen muistuttaa viipurin rinkeliä jatkuvasta koneen ääressä kyyhöttämisestä johtuen. Melko lähellä Tscharnergutia, eli taloa jossa asun, on metsäalue, jonne on merkitty kuusi erilaista juoksu- ja hiihtolenkkiä. Lyhin on 2kilometrin paikkailla, medium on noin 7km ja pisin reitti on jopa 17km. Kävin kesällä Torniossa aika paljon juoksentelemassa, mutta urheilu jäi pois kuvioista vetelän yliopistoelämän ottaessa ohjat taas käsiinsä. Nyt olisi aikaa korjata tilanne. Ulos mennessä ilma tuntui melko viileältä ja shortsit tuntuivat aluksi riittämättömiltä, mutta hetken juostuani viileyttä ei enää huomannut. En tuonut Suomesta tullessani pitempiä ulkoiluhousuja, koska totta puhuen ainoat verkkarini ovat armeijan aikaiset ja suurin osa housujen kankaasta on jäänyt jonnekkin matkan varrelle.

Puisto oli kuin suoraan poliisi-tv:n ”raiskaaja liikkuu Anjalankosken suunnalla”-dramatisoinnista repäisty hämärine puskineen ja syrjäisine puistonpenkkeineen. Vaikka ulkona oli valoisaa, suodatti puiden oksat suurimman osan valosta ja reitillä oli paikka paikoin melko pimeää. Juoksentelu tuntui kuitenkin mukavalta pitkästä aikaa ja kun tarpeeksi juostuani löysin takaisin kotiinkin, oli lenkki mielestäni onnistunut.

15.10 Lauantai-ilta kaupungilla

Heräsin erittäin myöhään ja tein sen ihan tahallani. Metallikaihtimet ikkunoissa sulkevat huoneen kaikelta ulkomaailmalta ja kun olen huolellisesti jättänyt puhelimesta herätyksen pois ei autuuttani häiritse mikään. Ponnistelin kaikin voimin, ettei mieleen olisi tullut ajatuksia kaikista niistä kivoista asioista joita ulkona tehdä raikkaassa syysilmassa. Tietysti jossain vaiheessa on pakko nousta vessaan, laittaa huppari päälle, kävellä käytävälle ja sujahtaa nopeasti vessaan uteliaiden kerroskavereiden ”how are you?”-tiedusteluja vältellen. ”Ei teitä kuitenkaan kiinnosta, kunhan haluatte estää minua menemästä uudelleen nukkumaan. Pysykää kaukana, minä menen nyt kuselle tuonne vessaan, hoidan asiani seisaaltaan vaikkei saisi, pesen kädet vasta omassa huoneessani ja pyyhin käteni omaan pyyhkeeseeni, koska tuo yhteiskäytössä oleva riepu haisee viemäriltä!” Makoilin sängyssä vielä hetken mutta uni ei enää maistunut.

Ruokavalio täällä kaukana poissa on tähän asti ollut aika yksitoikkoinen. Ostin kaupasta pastaa ja tomaattisosetta, koska ne olivat lähestulkoon ainoat pakkaukset, jotka tunnistin. Vaikka olen ollut täällä vasta viikon, alkaa ainainen pastansyönti maistua jo hivenen puulta. Keittiö sinänsä on siisti, joten siellä voisi kokkailla enemmänkin, mutta ongelmaksi muodostuu hyvin pienet säilytystilat. Jokaiselle asukkaalle on varattu pienehkö lukollinen lokero ja yksi kerros jääkaapissa. Minulle käyttööni on armeliaasti annettu jääkaapin alaosasta vihanneslokerot, joiden tilavuus on puolet pienempi kuin minkä tahansa muun hyllyn. Tunnen kuinka verisuoni ohimollani alkaa pullistua...

Päivä kului kauppareissuun ja harjoitteluraportin viimeistelyyn. Sovimme muiden Erasmuksien kanssa, että tapaamme iltasella Bumbliz Nordin rautatieasemalla ja menemme keskustaan irkkubaariin oluelle. Olimme samassa pubissa aikaisemmin viikolla pelaamassa bingoa ja paikka vaikutti rennolta paikalta, jossa on helppo oppia tuntemaan muita vaihtareita. Pöytäämme kerääntyi puolalaisia, kroatialaisia, unkarilaisia, brittejä, tanskalaisia ja sakkana pohjalla muutama suomalainenkin. Illan aikana sain mm kuulla, että Mika on tytön nimi saksankielisissä maissa, koska nimi päättyy a-kirjaimeen. Selittää hyvin sen, miksi kaikki Sveitsistä tulleet kaavakkeet ja sopimukset oli nimetty Frau Frimanille. Join illan aikana kaksi tuoppia olutta ja jaoin Suomalaisen Mikon kanssa lautasellisen ranskalaisia. Tapasin pubissa myös muutaman suomalaisen tytön, jotka olivat olleet jo useamman vuoden Bernissä töissä. Toinen heistä on nyt myös opiskelemassa yliopistolla ja on siis Erasmusopiskelijana.
Lähdimme irkkupubista puolenyön aikaan ja kokeilimme muutamaan yökerhoa, joista ensimmäinen, Cuba Bar, oli ahdas ja savuinen. Olimme myös vaaleahkon ihonvärimme kanssa selvästi vähemmistössä, joten vaihdoimme kohteliaasti paikkaa viereiseen Pery Baariin, jossa pääsimme sentään istumaan. Baarissa levyjä soittanut DJ oli taitava mutta musiikki kummallista. Ilta kului kuitenkin nopeasti ja hyvin pian kello olikin varttia vaille kebabkioski. Tulimme kotiin Moonliner-bussilla, joka tuntui kiertävän jokaisen Bernin lähiön ennen pysäkkiämme Bumbliz-Beetlehemissä.

14.10 15m2 kokolattiamattounelmaa

Koska en ole vielä aloittanut kielikurssia ja varsinaiset opinnotkin alkavat vasta 24.10 sain nukkua pitkään hyvällä omallatunnolla. Heräsin 11 aikaan ja istahdin koneen ääreen. Olin viimekesän töissä Outokummulla Torniossa ja olin sopinut Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa, että kirjoittelen harjoittelujaksolta 10-sivuisen harjoitteluraportin ja saan vastineeksi muutaman opintoviikon, ehkä 5. Kirjoittelin harjoitteluraporttia melkein koko iltapäivän ja sain sen melko hyvälle mallille. Jos lauantain aikana saisin sen kokonaan valmiiksi niin olisipa sekin poissa jaloista.

Huoneeni on siis 13. kerroksessa ja täältä on hyvät näkymät melko pitkälle. Ikkuna on pohjoiseen päin, joten näkymät on muutamaa kerrostaloa lukuun ottamatta melko vihreät ja metsäiset. Jos asuisin toisella puolella käytävää, näkyisi ikkunasta hyvällä ilmalla Berner Oberlandin lumihuippuiset vuoret, jonne on matkaa kartalta katsottuna noin 50km. Eteläpuolen huoneissa on myös parvekkeet, joten selvästi asun täällä slummipuolella. Vuokrani on kuitenkin jonninverran halvempi - pitäköön vuorensa ja parvekkeensa. En polta ja kokolattiamattoja on vaikea tuuletella, joten en menetä paljoakaan.
Ikkunoiden edessä on paksut, metalliset, alaslaskettavat kaihtimet, jotka suodattavat todella tehokkaasti meteliä ja auringonvaloa. On hyvin vaikea sanoa, onko ulkona hurrikaani vai kaunis auringonpaiste jos kaihtimet ovat alhaalla. Yhtenä aamuna heräsin veden lotinaan ja ajattelin, että nyt tämä Sveitsin luonto näyttää todelliset kasvonsa. Avasin kaihtimet ja silmiä auringonpaisteessa siristellen totesin, että taitaa olla joku viereisessä huoneessa suihkussa. Sveitsiläisten perusteellisuuden tuntien kaihtimet suodattavat auringonvalon ja metelin lisäksi myös ydinsodan ja maailmanlopun.

Perjantai-iltana oli lapinpolt..tarkoitan saksalaisen tytön syntymäpäivät ja olimme päättäneet kokoontua hänen kerrokseen viettämään syntymäpäiviä. Kokoonnuimme 10. Kerrokseen pitkän pöydän ääreen ja söimme spagettia ja tomaattikastiketta, jälkiruuaksi suklaa- ja porkkanakakkua. Tarjolla oli myös venäläistä banaanille maistuvaa kakkua, jossa ei ollut käytetty banaania. Banaanikakku oli riittoisaa. Itsekin nieleskelin pientä nökäretta noin vartin ajan. Istuskelimme iltaa ja tutustuimme toisiimme. Erikoista oli, että suomalaiset tuntuivat olevan vähiten humalassa. Puolenyön aikaan menimme junalla keskustaan jossa tarkoituksemme oli löytää Silo niminen yökerho, joka oli paikallisista klubeista halvin ja nimenomaan halvin. Sisäänpääsymaksua ei ole toisin kuin sveitsiläisissä yökerhoissa yleensä. Huhut kertovat, että yökerhoon saattaa joutua maksamaan 10-15€ pelkästään sisäänpääsymaksua.

Silo oli pieni ja savuinen paikka täynnä ihmisiä. Erikoista oli se, että en ole ikinä nähnyt yhtä siistiä vessaa yhdessäkään suomalaisessa baarissa. Paikka oli muuten aika ränsistynyt, mutta vessa oli puhdas ja hyvässä kunnossa. Ei haissut, eikä ollut lavuaarit täynnä oksennusta toisin kuin esimerkiksi Tornion Kaupunginhotellissa aivan normaalina tiistai-iltapäivänä. Tulin kotiin muiden kanssa kahden jälkeen liikahtaneella Moonliner-bussilla. Istuin Kroatialaisen Erasmuskoomikon vieressä ja viisastelimme koko matkan bussin etuosassa partioineen turvamiehen kustannuksella. Kroatialainen Nikola tiesi myös hyvän kielikurssin ja hyvällä tuurilla aloitan sen jo ensi tiistaina. Mukava ilta.

13.10 Mjiister Friiimaaan!

Porukat lähettivät taloudellisen selvityksen faksilla talomme asukastoimistoon, josta menin sitä heti yhdeksän aikaan hakemaan. Kyselin faksia kohteliaasti tiskiltä kun omaan työhuoneeseensa eristetty toimiston johtajatar pomppasi huoneestaan ja huutokäveli minua kohti niin, että oli pakko perääntyä pari askelta. ”Mjiister Friiimaan, piiiz loook to yör meilpooks!” Olin lähettänyt asukastoimistoon muutaman sähköpostin, jossa valittelin netin pätkimistä, mutta en ollut saanut vastausta heiltä. Nyt tämä rouvashenkilö tuohtuneena selvitti minulle kuinka heiltä oli oikein kahdesta kolmeen kertaan käynyt huoltomies koputtelemassa minun ovelle, koska heidän järestelmänsä toimii hienosti ja minun työasemani on todennäköisesti epäkunnossa jos nettiyhteys ei toimi asianmukaisesti. Koska en ollut saanut minkäänlaista vastausta sähköposteihini, oletin että asialle ei ole tarkoitus tehdä mitään. Nyt minua syytettiin siitä että en ole ollut kotona kun varta vasten on käyty ovella koputtelemassa. Mistä minä voin tietää, että täällä on iltaisin ulkonaliikkumiskielto täysin mielivaltaisesti ihmisten oviin koputtelevien huoltomiesten varalta! Otin faksin postilokerostai, kiitin ja mutisin jotain, että katotaan millon oon kotona ja että joo laitan vaikka sähköpostia...noita

Poliisiasemalla homma hoitui nopsaan nyt kun paperit oli kunnossa. Kävin 11 aikaan puistossa katselemassa ihmisten touhuamista ja söin take-away vaunun ruokalistalta kiinalaista kanaa ja nuudeleita. Myöhemmin tulin kotiin ja nukuin päiväunet. Taas.

12.10 Mika maahanmuuttoviranomaisilla

Päivän epistolan oli tarkoitus olla seuraavanlainen: Maahanmuuttovirastossa paperit kuntoon ja oleskelulupa kouraan, Erasmusrahojen haku jostain yliopiston lukuisista toimistoista ja iltapäiväksi keskustaan kävelylle. Päivä lähti menemään helvettiä siinä vaiheessa kun menin poliisiasemalle ja sain kuulla, että olen unohtanut toimittaa selvityksen taloudellisesta tilanteestani. He kun haluavat varmistua siitä etten tule Sveitsiin rahattomana kerjuulle. Kävi ilmi, että helpoiten homman saa hoidettua siten, että porukat Torniosta lähettää faksilla kirjeen jossa vannovat tukevansa minua 1500 sveitsin frangilla kuukaudessa Sveitsissä oleskeluni ajan. Homma menisi väkisinkin huomiseen. Kävin kuitenkin hakemassa rapiat 800 Sveitsin frangia yliopiston kassalta ja tallustelin keskustaan katteleen maisemia.
Nettiyhteys pätki koko illan, joten kämpillä oli hivenen tylsää. Päätin ottaa ihan lyhyet torkut palautuakseni päivän kävelystä. Heräsin reilun tunnin päästä pää sekaisin kuin muurahaiskeko kevätsiivouksen aikaan. Kirjoittelin porukoille ”joo me maksetaan kaikki”-kirjeen pohjan ja laitoin sen pätkivän nettiyhteyden kautta mesellä Jarille.

Bernissä aloittaa tänä syksynä noin 75 uutta Erasmusopiskelijaa. Suomalaisia on jopa 6 joten ei tässä nyt ihan täysin ummikkona maailmalla tarvitse olla. Suomalaiset vaikuttavat olevan jopa melko aktiivisia illanviettoihin osallistujia, koska jossain vaiheessa iltaa käy usein niin, että kieli lipsahtaa suomen puolelle ja ihan ymmärrettävästi lapinpolttajat ja itävalta-unkarin keisarit ovat vähän ymmällään. Tähän asti on kuitenkin puhuttu sosiaalisesti englantia ja hyvä niin. Suomen lisäksi muita kansallisuuksia on kirjavasti: Saksa, Unkari, Englanti, Kroatia, Kiina, Venäjä, Sveitsi, Tanska, Espanja ja monia muita. Ranskalaisia, Ruotsalaisia tai Norjalaisia ei ole näkynyt.

11.10 Kamalasti ulkomaalaisia täällä!

Heräsin melko väsyneenä, eikä oikein tuntunut mukavalta nousta sängystä. Menin keittiöön ja paistoin itselleni tukevasti kananmunaa ja pekonia. Arvelin, että tulen pyörimään koko päivän kaupungilla ylimääräinen energia voisi olla tarpeen. Keittiössä tapasin toisen sveitsiläisen tytön, jonka kanssa juttelin aikomuksistani päivälle. Tarkoitukseni oli vierailla kansainvälisessä toimistossa ja hoitaa asiat kuntoon ulkomaalaisviraston kanssa. Kyselin häneltä reittiä rautatieasemalle ja voi olla, että vaikutin täysin toivottomalta, koska hän hetken mietittyään totesi, että voisi yhtä hyvin näyttää minulle reitin asemalle ja näyttää junien toiminnan muutenkin.

Keskustaan päästyäni menin kv-toimistoon kysymään paikallista Erasmusyhteyshenkilöäni Stefan Ackermannia. Hän ei ollut vielä tuolloin tavattavissa ja sain kuulla, että saisin odottaa kolmisen tuntia. Lähdin käveleskelemään kaupungille tutustumaan keskustaan. Sää oli edelleen todella hieno. Aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Menin keskustassa sijaitsevalle Bärnenplazelle, jossa oli jonkinsortin markkinat meneillään. Sotilasorkesteri soitti, ihmiset söivät ulkona lounastaan, muutama tyyppi pelasi jättimäistä shakkia ja torikauppiaat tekivät kauppaa. Ostin muutaman postikortin ja palan hasselpähkinä-vaniljasuklaata torin läheltä olevasta kaupasta ja käveleskelin ympäriinsä. Muutaman tunnin vaeltelun jälkeen aloin olla todella väsyksissä. Kävelin yliopiston vieressä olevaan puistoon ja asetuin selälleni puiselle divaanille puiston laitaan. Aurinko paistoi lämpimästi ja vaikka puisto on aivan rautatieaseman yläpuolella, ei meteliä oikeastaan ollut juurikaan. Säpsähdin hereille noin vartin päästä ja silmiäni hieroen koetin päästä takaisin todellisuuteen. Olin nukahtanut divaanille kuin pikkuvauva.

Vaikka päivä oli ollut mukava ja asiat olivat päällisin puolin hyvin, olin hieman hermostunut, että en tutustuisi muihin erasmusopiskelijoihin, koska en voinut osallistua saksankurssille olemattoman kielitaitoni vuoksi. Onhan Bern ihan kiva paikka, mutta yksin ollessa siitä on ehkä vaikeampi nauttia. Tallustelin kohti kv-toimistoa, jossa sain jälleen kerran kuulla, että Stefan ei ole tavattavissa. Istahdin odottelemaan ja kohta paikalle tuli muutama muukin Erasmus-opiskelija. Toinen oli pitkä ja karvainen poika oli nimeltään Antonio, kotoisin Espanjan itärannikolta ja toinen pieni vaalea tyttö Saksasta. Jutustelu alkoi sujua aika nopsaan ja kv-toimistossa asioinnin jälkeen menimme kolmestaan kahville läheiseen opiskelijaruokalaan. Molemmat olivat mukavia ja puheliaita tyyppejä.

Olin tavannut jo Jyväskylässä Mehtälän Katrin, joka on toinen Jyväskylästä tuleva erasmus. Olimme hänen kanssaan yhteydessä messengerilllä ja sain kuulla, että kielikurssilaiset aikoivat istua iltaa meidän talossamme muutamaa kerrosta ylempänä. Piipahdimme Antonion ja Janinen kanssa asuntoamme lähellä olevassa Coop-kaupassa ostamassa hieman olutta, sipejä ja viinirypäleitä illanistujaisia varten ja menimme paikalle kahdeksan aikaan illalla kuten oli sovittu. Kerroksen 19 olohuoneessa oli jo istuskelemassa kymmenkunta tyyppiä, joista valtaosa oli tyttöjä. Itse asiassa minun ja suomalaisen Mikon lisäksi paikalla ei ollut ketään muita miehenpuolia. Istuskelimme ja juttelimme niitä näitä muutaman tunnin ajan. Osa joi viiniä tai olutta, osa pitäytyi mehulinjalla. Kun tulin myöhemmin takaisin omaan huoneeseeni olin jälleen hyvin väsynyt. Pää tyynyn, taju pois ja unta aamuun asti.

10.10 Ensimmäinen maanantai

Maanantai-aamuna touhusin kaikenlaista yksin keittiössä. Tapasin mukavan Unkarilaisen pojan, joka kohteliaasti keitti minulle kupin kahvia ja tarjosi myös suklaata. Olin hivenen pihalla keittiön ja yhteisten tilojen käytön suhteen ja taisin osua kerroksessa osuvan Sveitsiläisen tytön äidinvaistohermoon, koska hän lupautui näyttämään minulle tien bussipysäkille ja sitäkautta myös Bernin keskustaan. Bussipysäkki on aivan talomme vieressä, joten kyyti oli aika simppeli oppia nyt kun joku vaivautui näyttämään tien. Junaa en vielä oppinut käyttämään, mutta ajattelin, että ehkä jo seuraavana päivänä kokeilisin rautateiden toimivuutta paikallisliikennevälineenä.

Maanantaina asioin ensimmäistä kertaa yliopiston päärakennuksen toimistossa, josta sain kartan ja suunnan yliopiston kansainväliseen toimistoon. Kansainvälisessä toimistossa minulle kerrottiin, että kontaktihenkilöni Stefan Ackermann ei ole tänään tavoitettavissa ja että minun tulisi tulla tiistaina uudelleen. Sain myös kuulla, että saksankielen tasoni on niin kamala etten voi osallistua Erasmusopiskelijoille tarkoitetulle intensiivikurssille. Sain ohjeet käydä kyselemässä yksityiseltä kielikursseja järjestävältä taholta kurssien hintoja ja aikatauluja. Yliopisto kuulemma maksaa saksankielen peruskurssini kustannukset, joka näin äkkiseltään kuulostaa melko mukavalta. Katotaan nyt pääsenkö ilmoittautumaan jollekkin kurssille. Kävin tekemässä kielikokeen yksityisellä Migros-nimisellä kielikurssilla, mutta tämän kielikurssin aikataulut näyttäisivät menevän päällekkäin taloustieteellisen tiedekunnan kurssien kanssa. Asiaa selvitellään.

Piipahdin myös pikaisesti taloustieteellisen tiedekunnan yhteyshenkilö Philip Ackermannin luona. Hän oli mukava ja rento heppu joka kertoi kursseista ja niille ilmoittautumisista. Asia hänen kanssaan tuli hoidettua melko nopeasti. Tulin kotiin viiden aikaan todella väsyneenä. Olin kävellyt koko päivän ympäri keskustaa, mennyt väärällä bussilla ihan väärälle puolelle kaupunkia, tullut takaisin keskustaan, ottanut oikean bussin kohti kotia, käynyt ekaa kertaa ruokakaupassa jossa en erottanut olutpulloa ruokaöljypullosta, tullut kotiin, paistanut bratwurstia pannulla, todennut että se ei kypsy ollenkaan, laittanut nämä valkoiset makkarat uuniin, jossa ne poksahtivat keskeltä halki, mutta osoittautuivat lopulta ihan syötäviksi ja lopulta popsinut makkarat ketsupin kera. Olin melko poikki. Kun pääsin omaan huoneeseeni, kaaduin sänkyyn, nukuin tunnin, heräsin, kokeilin nettiä, se toimii, juttelin Marin ja Jarin kanssa, pesin hampaat ja laitoin uudelleen nukkumaan melko väsyneenä. Asioiden hoitaminen ja jatkuva käveleminen on osoittautunut raskaaksi sekä hekisesti, että fyysisesti. Olen ollut kuitenkin hyväntuulinen jopa väsyneenä, eikä masennus tai koti-ikävä ole päässyt vielä yllättämään. Oikeastaan olen ollut melko yllättynyt reippaasta asennoitumisestani uuteen ympäristöön. Kaiken kaikkiaan alku on ollut paljon helpompi kuin oletin. Kai se on kiinni asennoitumisesta...

Matka Sveitsiin ja ensimmäiset päivät

Lähdin Jyväskylästä bussilla kohti Helsingin lentoasemaa olo hieman krapulaisena edellisen illan läksiäisistä johtuen. Nukuin suurimman osan matkasta ja vasta Helsinki-Vantaan lentoasemalla piti ensimmäistä kertaa keskittyä matkustamiseen lähtöjärjestelyiden hoitamiseksi. Toiminta lentoasemalla eteni ongelmitta ja hyvin pian huomasin istuvani lentokoneessa matkalla Zürichiin.

Lentokoneen laskeuduttua 15minuuttia etuajassa lähettelin ”hengissä ollaan”-viestit Marille ja Äitille, ilmoitin Sarille perillä olostani ja lähdin etsimään rinkkaani matkatavaroiden palautuspaikalta. Rinkka tipahti hihnalle ensimmäisten joukossa ja lähdin kävelemään kohti lentoaseman kellarissa sijaitsevaa rautatieasemaa. Ostin liput tiskiltä, jossa minulle myytiin 24 tunnin lippu, jolla sai ajelle kaikilla Zürichin julkisilla ajoneuvoilla seuraavan vuorokauden ajan. Juna löytyi kerrosta alempaa ja lähti välittömästi kohti keskustaa kun istahdin penkkiin. Matkan alku sujui siis todella sujuvasti, eikä matka tuntunut pitkältä, koska nukuin suurimman osan matkasta.

Junamatka lentoasemalta Zürichiin kesti kymmenisen minuuttia. Istuin vastapäätä ketjussa polttavaa väsyneen näköistä miestä, joka alkoi loppumatkasta jutella kanssani. Juttelimme mm. Haglöfsin takistani, jonka leikkauksesta ja istuvuudesta hän tuntui tykkäävän.
Sari tuli minua vastaan päärautatieasemalle, josta oli noin 15 minuutin kävelymatka asunnolleen. Kämppä oli todella hyvällä paikalla aivan keskustassa. Perille päästyämme heitin tavarat Sarin huoneeseen, kävin tervehtimässä Sarin veljeä Juhaa ja Itävaltalaista Johannesta, jotka olivat myös vierailemassa Sarin luona. Pikaisen suihkussakäynnin ja vaatteidenvaihdon jälkeen menimme talon ylimpään kerrokseen, tai pikemminkin koko rakennuksen katolle, jossa oli todella mahtavan näköalan tarjoava kattoterassi. Söimme uunissa paistettuja sämpylöitä tomaatti-herkkumössötäytteellä ja sulatetulla mozzarellalla päällystettynä. Pöydässä oli myös olutta, viiniä, erilaisia juustoja ja hapankorppuja, jotka menivät tehokkaasti kaupaksi. Ilta oli lämmin ja vasta puolenyön aikaan alkoi tulla hieman vilpoinen, mutta silti huppari riitti lämmikkeeksi. Paikalle tuli myöhemmin myös Sarin työkaverit, joiden kanssa piipahdimme läheisessä pikkubaarissa muutamalla oluella. Ilta oli todella miellyttävä ja huomasin puhuvani englantia jännittämättä ja melko sujuvasti – jopa usean oluen jälkeen! Yöllä vielä pikaiset kebabit vatsantäytteeksi ja nukkumaan.

Sunnuntai alkoi tukevan muna-pekoni-kahvi-jogurtti-tuoremehu-aamiaisen nauttimisella. Lähdimme käymään Zürichin yläpuolella kohoavalla kukkulalla puolentoista tunnin vaellusretkellä, jonka lopuksi huipulla olevalla ravintola-alueella nautittiin kevyehkö välipala oluen ja bratwurstin muodossa. Kun olimme saattaneet Johanneksen junalle kävin ostamassa itselleni Halbtax ja Gleis 7-kortit, joilla saan huomattavia alennuksia Sveitsin sisäisessä junaliikenteessä. Ensimmäisen kerran pääsin nauttimaan alennuksesta matkallani Zürichista Berniin – en maksanut matkasta mitään. Gleis 7 kortilla kaikki ilta seitsemän jälkeen liikahtelevat junat ovat ilmaisia. Sinne jäi Zürich ja matka kohti Berniä alkoi. Sarille suuri kiitos pehmeästä laskeutumisesta vieraaseen maahan!
Saavuin Bernin rautatieasemalle noin yhdeksän kantturoissa karkeasti arvioiden. Kun ei suosiolla junia tai busseja ruvennut löytymään, päätin näyttää Sveitsille mistä poro kakkii ja hurautin taksilla koko viiden kilometrin matkan asunnolleni Studentenlogierhaus Tscharnergutiin. Hintaa tuli melko paljon, mutta ei sitä yömyöhään kovin pitkään kehtaa vieraassa maassa hölmönä pööpöillä. Avaimen sain ulko-oven viereisestä automaatista koodin syöttämällä ja pääsin onnellisesti sisään. Voin kertoa, että päivä oli fyysisesti hyvin väsyttävä. Sammuin välittömästi pään koskettaessa tyynyä.

Asun Studentenlogierhaus Tscharnergutissa, joka on paikallisen opiskelija-asuntosäätiön omistama 20-kerroksinen talo. Huoneeni on 13. Kerroksessa, jossa minulla on 15m2 huone. Jaan vessan ja suihkutilat muiden kerroksessa asuvien 12 henkilön kanssa. Kerroksessa asuva väki on sekä Sveitsistä, että muualta maailmalta, kaukaisin tulokohde lienee Kiina. Huoneeni on varusteltu sängyllä, pöydällä, pienellä kirjahyllyllä ja jalkalampulla. Huoneessa on myös lavuaari ja vaatekomero. Kokolattiamatto vaatii hieman totuttelua, mutta muuten paikka on melko siisti ja hyväkuntoinen. Ei siis valittamista asunnon suhteen. Asunnon kylkiäisenä tarjotaan 15Chf:n (10€) Wlan-internet yhteyttä, joka toimii aika huonosti ja pätkii ruuhkaisempana aikana. Valitin asiasta sähköpostitse, mutta vaikutta siltä ettei ketään kiinnosta.