16.3 Liian pitkään neljän seinän sisällä...

Voi tätä ilon päivää! Olen tehnyt löydön! Jotain joka mullistaa koko lopun vaihtoaikani Sveitsissä. Enpä olisi uskonut. Huhhuh! Niin se onni suosii rohkeaa. Makoilin eilen sängylläni ja luin International management-kurssin tenttiä varten. Tentti on vajaan viikon päästä ja materiaalia riittää ihan riesaksi asti. Asento oli melko epämukava lukemista ajatellen koska littanasta tyynystä ei ollut riittävästi tukea selän alle jotta olisin päässyt optimaaliseen puoli-istuvaan lukuasentoon. Ajattelin, että olisipa hienoa, jos olisi sellainen sänky, josta saisi nostettua sängyn päätyä ylemmäs. Siinä kelpaisi loikoilla puoli-istuvassa asennossa ja opiskella intensiivisesti tulevia tenttikoitoksia varten. Sehän se vasta olisikin elämää. ’Eihän meillä tietenkään sellaisia sänkyjä ole, tämähän on vain opiskelija-asuntola,’ ajattelin ja jatkoin opiskelumateriaalin nimellä kulkevan paperikasan pläräämistä. Uteliaisuus kyykki kuitenkin sinnikkäästi olkapäälläni ja kuiskutteli korvaan, että eihän se nyt haittaa jos kurkkaat tuonne patjan alle. Ei mene kuin kymmenen sekuntia ja voit jatkaa elämääsi ihan samaan tyyliin kuin nytkin – huonossa asennossa makoillen, kädet papereiden kannattelusta väsyneenä.
Kurkistin sitten sinne patjan alle naama skeptisyydestä happamana. Puisista ritilöistä tehty pohja. Hetkinen...mikäs tämä luukku tässä? Ja saranat? Ja tämmöset tukiraudat?! Voi herran pieksut mullahan on säädettävä sänky!

On kuin olisi ajellut vuoden 1994 Ford Mondeolla monta vuotta ja yhtenä arkiaamuna huomaa tuulettimen säätövipujen alapuolella pienen napin, joka liikennevaloissa testattuna osoittautuu Ritariässän hyppynapiksi! Tai jos vaikka on omistaa 1988 vuosimallin Seat Ibizan ja lämpimänä keväisenä päivänä sitä pihalla pestessä huomaa, että kuskin ovessa olevan naarmun alta hohtaa kullasta tehdyt pellit! Eihän tämmöstä tapahdu kuin elokuvissa! On niin mukavaa että ääneen naurattaa! Sängyn päädyn saa nostettua juuri niin kuin haaveilin ja lukeminen on...no lukeminen on kyllä yhtä vaivalloista kuin aikaisemminkin. Vaan onpahan ainakin olosuhteitten puolesta kaikki kohdallaan.

Muutenkin menee kertakaikkisen hienosti. Olin tässä pari päivää kipeänä vaan nytpä alan olla jo terveiden kirjoissa. Ulkona en ole päässyt käymään, joten käsitys tästä maailmasta ja elämästä rajoittuu siihen mitä ikkunasta näkyy. Siellä on kerrostaloja ja brittityylinen rivitalolähiö. Jotkut penskat siellä kiljuu ja sitoo toisiansa hyppynarulla pihakoivuun. Se siitä ulkomaan eksotiikasta. Sama voisi tapahtua missäpäin maailmaa tahansa. Suomessa tällainen näkymä on lakisääteinen jokaisesta kerrostaloasunnosta. Tietty maailman äärikolkat eivät välttämättä pääse nauttimaan täysin samanlaisista idyllisistä maisemista. Esimerkiksi eskimoiden asuinalueilla ei välttämättä aina ole puita lähettyvillä joten he joutuvat sitomaan toisiansa hylkeenruhoihin tai valjakkokoirien kylkeen. Amazonin sademetsän intiaaneilla taas on puita, mutta hyppynaruista saattaa olla puutetta. He käyttävät sitten liaania tai muita viidakossa tarjolla olevia köysimäisiä kuituja. Viihtyisästä huoneistostani avautuu siis hyvin globaali näköala.

Nyt saatiin sitten vihdoin se uusi imuri tänne kerrokseemme. Tällä kertaa siivouskomerossa asustaa todellinen imureiden vastine neuvostoliittolaiselle ydinsukellusveneelle – iso, ruma ja ennenpitkää täynnä kuolleita merimiehiä. No ilman tuota merimieskohtaa kuitenkin...lattiat on jokatapauksessa vihdoin imuroituna.

Nyt kun olen tervehtynyt, voin mennä myös tuonne ulos katselemaan maailmaa ja kokea ehkä muitakin kuin kodinhoidollisia elämyksiä. Tästä lähtien en kirjaa ylös imurointiin tai pyykinpesuun liittyviä tapahtumia. Eiköhän ne ole jo käsitelty. Amen.

Löysin koneeltani ohjelman, joka kertoo eri kaupunkien etäisyyksiä toisistaan. Tässäpä muutama:

Etäisyyksiä täältä muualle:
Bernistä linnuntietä...

• Tornioon = 2324 km (Suomi)
• Torinoon = 209 km (Italia)
• Torontoon = 6440 km (Kanada)
• Tororoon = 5757 km (Uganda)
• Torreoon = 9400 km (Meksiko)
• Innsbruckiin = 300 km (Itävalta)
• Pariisiin = 440 km (Ranska)
• Barcelonaan = 746 km (Espanja)
• Berliiniin = 754 km (Saksa)

10.3 Tenttiin pitäisi lukea, mutta...

Pyykkipäivä taas. Taitaa olla merkki rauhallisesta elämästä kun pitää vaatteiden pesemisestä raportoida. ”klo 08:48 - toinen koneellinen on jo peseytynyt. Boksereitani varastelevat asukastoimiston mummot kalisuttelevat tekohampaitaan kellarikerroksen pyykkihuoneen lähettyvillä, mutta ne pysyvät yleensä loitolla kun heilutan soihtua niiden edessä.” Sain Slovenialaiselta Martinilta perinnöksi huuhteluainetta ja käytin sitä petivaatteita sisältävään koneelliseen. Minä kun luulin, että hän käytti tyttöjen deodoranttia, mutta se olikin huuhteluaine joka haisi ruusuille!

Ulkona on tuullut viimepäivinä todella kovaa. Kolmastoista kerros on melko korkealla ja täällä ylhäällä vinkka tuntuu erityisen repivältä. Herään yöllä vähän väliä kolinaan kun tuuli paiskoo ikkunan metallikaihdinta karmeja vasten. Kevään kunniaksi olin reipas ja kävin parvekkeella tuulettamassa peittoa ja sitä outoa valkoista rättiä, jonka herra Gil käski laittaa patjan ja lakanan väliin noin selän kohdalle, nähtävästi suojaamaan patjaa hikiseltä selältäni. Löyhyyttelin peittoa parvekkeen kaiteen yli yllättävän tuulenpuuskan ilmaantuessa jostain. Titanic-elokuvassa Kate Winslet kurottautui laivan keulan yli kädet levällään ja kuvitteli lentävänsä. Jos hänellä olisi ollut ohut keltaruskea peitto käsiensä välissä, olisi hän näyttänyt aika pitkälti samalta kuin minä siinä parvekkeella kädet pystyssä seisoskellessani peitto ympärilleni kääriytyneenä. Aikani kirottua sain rimpuiltua itseni vapaaksi ja marssin takasin sisälle peitto kainalossa. Että voi ärsyttää taas kaikki!

Kerroksemme pölynimuri on rikki. Edellinen kapistus alkoi pitää luonnotonta mekkalaa ja haista palaneelle muoville kolmisen viikkoa sitten. Asiasta valitettuamme saimme tilalle käytetyn, jopa melko modernilta näyttävän laitteen. Kun kytkin sen päälle ensimmäistä kertaa ajattelin, että pölynimuri, joka pitää ääntä kuin suihkuhävittäjä on varmasti tehokas. Kuvittelin kuinka kerrosta alempana huonekalut vaihtavat paikkaa siivoamiseni tahdissa ja raahasin hykerrellen rotiskon pölyiseen huoneeseeni. Virrat päälle. Meteli on ulvova ja käy korviin. Liikuttelen suutinta lattialla, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Suutin ei niinkään ime, vaan tuntuu pikemminkin uudelleenjärjestelevän pölyhiukkaset edestään ja pyytää vielä mennessään punkeilta anteeksi aiheuttamaansa häiriötä. Yritän hetken metsästää pikkuruista nukkapalloa sänkyni vierestä, mutta se tuntuu lähinnä huvittuneelta muljutessaan suuttimen alla pitkin lattiaa. Kokeilen imua kädelläni ja huomaan sen olevat vain lämpöinen hönkä, kuin suuntaviitta roskille, että tänneppäin jos voisitte ystävällisesti siirtyä niin ei tarvitsisi tuon Mikankaan niistää joka aamu kokolattiamattoa nenästään. Koetan säätää imua voimakkaammaksi imurin päällä olevasta liukukytkimestä, mutta ilmeisesti sillä säädellään vain äänenvoimakkuutta. Olkoot perhana! Vien imurin takaisin siivouskomeroon ja tulen mököttämään huoneeseeni. Ei taas huvita yhtään mikään.

Kai se on pakko jatkaa tenttiin lukemista.

8.3 Lukukausiloma

Nyt kun käytännöllisesti katsoen kaikki tervepäiset vaihto-opiskelijat ja paikalliset sankarit ovat menneet koteihinsa lomailemaan on elämä täällä läntisen maailman värikkäässä keskuksessa suorastaan hengästyttävää monimuotoisuudessaan. Kykenen vain vaivoin suoriutumaan yksinäisen Erasmusopiskelijan vaativasta päiväohjelmasta, joskin on myönnettävä, että kuolevainen ruumiini alkaa jo näyttää uupumisen merkkejä.

• 11:00 – herätys
• 11:30 – aamupala
• 14:00 - kevyet nokoset
• 17:00 – herätys
• 17:30 - toinen aamupala

Voi olla etten pysy tässä vaativassa tahdissa enää pitkään...

En ole käyttänyt muotoilutuotteita hiuksiini kahteen päivään. Luonnontilassaan oleva villiintynyt kampaukseni muistuttaa päivä päivältä enemmän neliakselisen maansiirtoauton alle jäänyttä piisamia - sivuilta pöyhkeä, edestä muotopuolella jakauksella ja takaraivolta pystyssä. Pelkään liikkua huoneeni ulkopuolella ilman pipoa. Sveitsin poliisin tiedetään pidättäneen ihmisiä pienemmistäkin järjestyslain rikkomuksista. Ulkomaalaispassin omistajia ei liene kohdella sen hellävaraisemmin. ”Herra Friman, te olette tavattoman vastenmielisen näköinen, tuomionne on kaksikymmentä vuotta kuritushuonetta!”

Siinäpä ne tärkeimmät.

3.3 Kotimaisen taiteen lumoissa

Tässä meidän kerroksessa asusteleva ranskalainen rouvashenkilö oli käynyt poliitikkoystäviensä kanssa Bernin kaupunginteatterissa katsastamassa Kullervo-oopperan ja kehui kovasti esitystä myös minulle. Yleisö oli kuulemma taputtanut esityksen jälkeen seisaaltaan ja huutanut bravota vaikka kuinka. Ooppera oli esitetty suomeksi ja tekstitetty saksaksi, joten paikallisenkin yleisön oli helppo seurata tapahtumien kulkua. Jotain olisi pitänyt siinä vaiheessa ymmärtää epäillä kun sanat kuten kiinnostava, moderni ja persoonallinen vilahteli tämän kuvaillessa esitystä. Ajattelin, että kun en ole oopperassa koskaan käynyt ja nyt olisi oikein suomeksi laulettuna tarjolla täällä maailman metropolissa niin kyllähän se pitää mennä ihmettelemään kun näin keskimäärin kerran vain eletään. Houkuttelin vielä mukaani muutaman näistä meidän kerroksen eläjistä ja eikun menoksi kohti kaupunginteatteria.

Matkalla kohti keskustaa huomattiin, että Bernissähän on alkamaisillaan aivan mahottomat karnevaalien nimellä kulkevat rellestysjuhlat. Kaduilla oli ties minkälaisiin mielikuvituksellisiin ja värikkäisiin asusteisiin pukeutuneita juhlijoita, jotka kantoivat mukanaan torvia, rumpuja ja kelloja. Piti teatterin ovella oikein kahteen kertaan miettiä, että mennäkkö sisälle vai ei kun Bratwurst tuoksui grillistä nokkaan ja viereisessä kojussa laskettiin hanasta olutta mottiin. Vaan niin oli korkeakulttuurin nälkä kovempi (ja liput ostettuna...), että sain talutettua itseni sisään sinne vähän erilaisempien pukujen sekaan.

Siellä sitä sitten istua napotettiin ylimmän kerroksen viimeisillä penkkiriveillä halvimmilla mahdollisilla paikoilla polvet suussa ja tihrusteltiin alas kohti lavaa. Liekkö ollut oopperataloa rakentamisen aikoihin rahvaan kengänkoko nykyistä pienempi koska oma siro 42 koon urheilullinen kävelykenkäni sai tosissaan hakea paikkaansa aloilleen asettuakseen. Varsinaisen katsomoon kun kaiteen yli kuikisteli niin siellä istuttiin kyllä mukavasti samalla tasolla näyttämön kanssa ja taisivatpa nähdä esiintyjien kasvotkin meidän nakökenttämme rajoittuessa päälakeen ja hartioihin. Muu yleisö ympärillämme kuulosti ja näytti hyvin suurelta osin suomalaishenkiseltä. Osa yritti kyllä hämätä puhumalla sujuvasti sveitsinsaksaa, mutta joku ihme siinä kalpeassa olemuksessa kavaltaa ainakin lähisukulaistensa joskus vehkeilleen jotain suomensyntyisten kanssa.

Ennen esitystä nuorehko herrashenkilö kävi lavalla toivottamassa meidät tervetulleeksi ja ilmoitti, että tänään onkin sitten erikoisempi esitys luvassa, koska pääosan esittäjä on kipeänä. Olivat meinanneet olla pulassa, koska Kullervon roolin laulajia ei ihan riesaksi asti maailmalla pyöri, mutta apu löytyi sitten Suomesta Jorma Hännisen eli Hännisen Jorman muodossa. Hänninen ei kuitenkaan osannut vetää roolia tanssien ja laulaen vaan hän tarvitsi nuotit avukseen, joten lavalla kiemurteli joku välimallin jätkä varsinaisesta esittäjäkaartista Jopen hoitaessa laulantapuolta lavan reunalla seisoskellen. Varsinainen esitys oli maalaispojan aistein koettuna jotain hämmentävää. Sinfoniaorkesteri tuntui soittavan kootusti mitä mieleen tulee ja lavan tapahtumat suomea laulaneineen esiintyjineen oli kuin suora lainaus keskihirveästä deliriumkohtauksesta. Jutun juoni oli esittelyvihkoa mukaillen ’Nuoren miehen raju odysseia tuhoutuneessa maailmassa, jonka pääelementteinä vaikuttavat tuli ja kivi”, mutta kohelluksen omin silmin todistaneena voin kertoa, että esittelyvihkon kuvaus oli varsin kiinnostava näkemys tästä sekamelskasta. Vai kuinka järkevältä kuulostaa kohtaus, jossa Kimmo niminen hahmo sulloo pehmolelua paitansa sisään, marssii maanisesti lavan reunasta toiseen ja samalla huutolaulaa kuinka ”minä kannan veljeni lasta”. Hämmästys oli myös suuri kun loppua lähestyttäessä lavan lattia nousi pystysuoraksi seinäksi täydellistä tuohoa symboloimaan ja lavasteena olleet patjat, puutarhatuolit ja muut hilppeet valuivat estradin etureunaan laskettuun verkkoon kaatopaikkaa muistuttavaksi läjäksi jossa rosvojoukkoa esittänyt miesjoukko sitten hetken päästä kävi rypemässä laulun kajahdellessa komeasti. Kolmisen tuntia kestänyt kaksinäytöksinen ooppera huipentui apokalyptiseen loppukohtaukseen, jossa Kullervo ja Kimmo ensin kiinnittävät maalarinteipillä muoviräjähdettä Kullervon keskivartaloon ja sitten räjäyttävät pommin väkijoukossa. Kaikki tämä ja vielä laulaen. Kiinnostavaa, modernia ja persoonallista tosiaan...