Nukuin pitkään, heräsin, katsoin videolta Jerry Seinfeldin Im telling it for the last time-standup-shown ja menin keittiöön jossa kokkasin vaihteen vuoksi itselleni pastaa ja tomaattikastiketta. Juttelin keittiössä Sveitsiläisen Dianan kanssa ja kerroin edellisestä illastamme kaupungilla. Hän pyrskähti nauruun kun kuuli, että olimme olleet pitkän siivun illasta Pery Barissa, joka on kuulemma erityisen suosittu homppeliväestön keskuudessa.
Olin elänyt melko epäterveellistä elämää koko menneen viikon, joten elimistöni alkoi hiljalleen kiljua ulkoilmaa ja liikuntaa. Bratwurstit ja olut kertyy ihon sisäpuolelle tytiseväksi massaksi ja selkärankani alkaa hiljalleen muistuttaa viipurin rinkeliä jatkuvasta koneen ääressä kyyhöttämisestä johtuen. Melko lähellä Tscharnergutia, eli taloa jossa asun, on metsäalue, jonne on merkitty kuusi erilaista juoksu- ja hiihtolenkkiä. Lyhin on 2kilometrin paikkailla, medium on noin 7km ja pisin reitti on jopa 17km. Kävin kesällä Torniossa aika paljon juoksentelemassa, mutta urheilu jäi pois kuvioista vetelän yliopistoelämän ottaessa ohjat taas käsiinsä. Nyt olisi aikaa korjata tilanne. Ulos mennessä ilma tuntui melko viileältä ja shortsit tuntuivat aluksi riittämättömiltä, mutta hetken juostuani viileyttä ei enää huomannut. En tuonut Suomesta tullessani pitempiä ulkoiluhousuja, koska totta puhuen ainoat verkkarini ovat armeijan aikaiset ja suurin osa housujen kankaasta on jäänyt jonnekkin matkan varrelle.
Puisto oli kuin suoraan poliisi-tv:n ”raiskaaja liikkuu Anjalankosken suunnalla”-dramatisoinnista repäisty hämärine puskineen ja syrjäisine puistonpenkkeineen. Vaikka ulkona oli valoisaa, suodatti puiden oksat suurimman osan valosta ja reitillä oli paikka paikoin melko pimeää. Juoksentelu tuntui kuitenkin mukavalta pitkästä aikaa ja kun tarpeeksi juostuani löysin takaisin kotiinkin, oli lenkki mielestäni onnistunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti