13.1 Kevät tulee, räkä valuu

Joulu vilahti ohi kuin nyrkki taksijonossa ja elämä Sveitsinmaalla sen kun jatkuu. Lentelin edellisen illan kekkereistä väsyneenä 8.1 Helsingistä Prahaan ja sieltä Zürichiin, jossa sain kuulla, että viekkaat Tsekit ovat unohtaneet laittaa matkatavarani koneeseen. Miellyttävä lentokenttävirkailija rauhoitteli minut ja vakuutti, että tavarat löydetään ja toimitetaan minulle kotiin asti pikapuoliin – ehkä jo seuraavan vuorokauden aikana. Junamatka Berniin suoritettiin kevein kantamuksin ja kellon ollessa lähempänä puoltayötä saavuin asuntoni lähellä sijaitsevalle Bümbliz Nordin rautatieasemalle. Huoneeni odotteli minua Tscharnergutissa betonikopille ominaisella tyyneydellä ja vähät tavarani olivat kaikki sievästi paikallaan.

Seuraavan päivän iltana sain puhelinsoiton lähettifirman asiakaspalvelijalta, joka pyysi minua vastaanottamaan matkatavarat muutaman minuutin kuluttua talon ala-ovella. Menin pihalle odottelemaan ja mietin pakkassäässä seisoskellessa kuinka tavarat tuodaan uudenkarhealla lähettipalvelun pakettiautolla tyyliin TNT tai FedEx. Yllätyksekseni pihaan kurvasikin n.89-vuosimallin ruostunut farmarimallin Toyota, jonka ikkunasta kurkisteli lippalakkipäinen Jorgos Tsatsiki-tyyppinen hahmo. Kävi sitten ilmi, että tällä luotattavan oloisella ammattilaisella oli kadonneet matkatavarani hallussaan. Hän heitteli tavarat asfaltille, sysäsi läjän papereita eteeni, kaivoi haalistuneen mainoskynän rintataskustaan ja iski sen kouraani. Kuittasin nimeni muutamaan paperiin, mutta on myönnettävä, että en valon vähäisyydestä johtuen kyennyt kyseessä olevia dokumentteja varsinaisesti näköaistillani havaitsemaan, mutta yritin kyllä sohia kynällä papereiden suuntaan asiaan kuuluvalla tavalla. Allekirjoituksien virkaa toimittaneet suherrukseni päätyivät tietty suuremmalla todennäköisyydellä jonnekin lähetin kauluksen ja auton takaluukun välimaastoon kuin allekirjoituksen paikkaa merkkaavalle viivalle, mutta tuskinpas sillä on juurikaan merkitystä hänen tai minun tulevaisuudelle. Kuski kiitti sievästi Sveitsinsaksaksi, rämäytti oven kiinni ja kaasutteli savuttavalla Toytotallaan takaisin kohti hämärää katua. Näin jälkikäteen ajateltuna oli ihan mukavaa, että raskaat tavarani tuotiin kotiin saakka. Eipä tarvinnut kanniskella niitä väsyksissä ympäri Sveitsinmaata. Hienoa!

Täällä on tullut kevät. Aurinko paistaa ja pakkasta on viimepäivinä ollut kirpakasti yhden ja kuuden asteen välistä. Tuntuu todella mukavalta siristellä silmiään lämpöisessä valossa, popsia halpiskiinalaisesta haettua lounasta takapuolen hyytävillä kiviportailla istuskellen ja miettiä, että mitä lounaan mukana tulleelle jääkylmälle kokistölkille oikein tekisi. Juoda sitä ainakaan ei voi jos ei halua palelluttaa nieluaan. Chili laittaa nenän valumaan eikä pikkupakkanen varsinaisesti auta tilannetta. Pyyhinvälineitä ei ole saatavilla kuin muovipussin pohjalla lounaslaatikoista valuneen tulisen kastikkeen seassa ja sinne jos kätensä työntää niin hihat tuoksuu loppuviikon ching-chang-chongille. Niiskutusta ja ähinää kepeässä pakkassäässä paikallisten liikemiesten kiirehtiessä huvittuneena ohitsemme kohti lounasravintoloitansa. "Ei oo kylymä, niisk, mie oon suomesta!"

Hassua kuinka jo tammikuun puolessa välissä voi tuntea auringon piristävän vaikutuksen. Energiaa tuntuu olevan kymmenkertaisesti verrattuna tilanteeseen ennen joulua. Lisäksi nukun paremmin ja pärjään vähemmällä unella kuin pimeänä kautena. Nyt kun vielä saisi uuden lumilaudan mäkeen niin alkaa olla aika mukavat oltavat. Pimeä tulee iltapäivästä viiden ja kuuden välissä, joten ei tässä ihan mahottomasti päivänvaloa vielä piisaa. Ehkä parin viikon päästä tilanne on jo parempi.

Perjantaina 13.1 osallistuin ensimmäiseen tenttiini tälle lukukaudelle. Oli muuten elämäni nopeimmat ja sekavimmat 45 minuuttia. Vaikka olin valmistautunut tenttiin mielestäni tavallista paremmin, meni kiireessä ajatukset aikalailla ristiin ja lopputulos lienee rakenteeltaan ja yleiseltä informaatiosisällöltään kuin lukihäiriöisen seepran käsialaa. Kysymyksiä ja selitettävää olisi ollut helposti kolmen tunnin tentin tarpeisiin, mutta nähtävästi asiat hoidetaan täällä näin. Hauska kokemus sinänsä ja yksi ensimmäisistä kohtaamistani todellisista eroista Suomen ja Sveitsin yliopistokäytäntöjen välillä. Tällä kertaa meni minun osaltani niin sanotusti vituiksi, mutta uusintaa odotellaan...