Lumilauta siteineen käytettynä 290€. Lumessa peuhaamiseen soveltuvat housut alennusmyynnistä 150€. Ulkoiluun soveltuva takki 300€. Lumilautakengät alennusmyynnistä 130€. Paksut ja pitkävartiset hanskat 40€. Pitkävartiset urheilusukat 10€. Joululahjaksi saatu kerrasto 0€ (mutta piti olla kiltisti koko vuosi). Pipo hauskalta afrikkalaissyntyiseltä torimyyjältä Bernistä 13€. Milanossa raitiovaunuun kiirehtineeltä turistilta tippunut Inter Milan – kaulahuivi 0€. Ota kolme, maksa kaksi bokserit Dressmannilta 9€. Haglöfs tight large pro-reppu tutulta kaupparatsulta pitkän tinkauksen jälkeen 60€. Snow&Rail-lippu, joka sisältää menopaluu-junamatkan Bernistä Zweisimmeniin ja päivälipun hisseihin 43€. Lasten annos ranskanperunoita ketsupilla 5€. Kaakao rinneravintolassa 2€. Yhteissumma 1052€. Onko moisen rahasumman väärtti? NO ON! (kakkaako karhut mettään..?)
Sää ei olisi voinut olla parempi, muutoin kuin siten, että hempeänlämmin havumetsäntuoksuinen tuuli olisi lennättänyt kahdensadan ja tuhannen frangin seteleitä suoraan avoimesta rintataskustani sisään. Erittäin loihakat kelit - aurinko paistoi täydeltä terältä, lunta oli ihan mukavasti ja rinteet minun vähäisen kokemukseni mukaan kerrassaan hienossa kunnossa. Kapusimme gondolihissillä suoraan 1985 metriin ja heti vain ukko jaloista lautaan kiinni. Olin toista kertaa mäessä omalla laudallani, kengät olivat vasta koe-ajossa ja kaiken kaikkiaan sompailin laudan kanssa vasta viidettä kertaa eläissäni. Kokemusta ei siis tässä vaiheessa ihan valtavasti ole ehtinyt karttua. Päivän ensimmäinen pätkä oli ikävä siirtymäreitti hissiltä rinteeseen, joka vasta-alkajalle lannistavan kapea, jäinen ja jyrkkä. Kun sain puoliksi perseelläni laskettua ensimmäiset jäiset kourut alas ja jouduin irrottamaan laudan jaloistani, jotta pääsen kävelemään hienoisesti ylämäeksi muuttuneen rinteen päälle, ajattelin pala kurkussa että ehkä olisi Mika-pojan pitänyt pysytellä tyynesti suksi-osastolla ja jättää lumilautaleikit paremman koordinaatiokyvyn omaaville veijareille. Liukastelin mäen ylös ja naksauttelin itämaisen tyynesti laudan takaisin jalkoihin kiinni. Syvä huokaus ja ei muuta kuin jo vähän helpottuvaa rinnettä alas lauta poikittain rinnettä höyläten.
Sittenhän se joulu tuli kuin puun takaa kun varsinainen rinne aukesi eteen. Leppoisen mukavaa rinnettä pellon leveydeltä ja vaikka kuinka pitkästi. Oli huomattavasti helpompaa kun sai vähän lämmitellä loivalla osuudella ja kokeilla rauhassa laudan yleistä hallintaa. Alussa kurvailin tahattoman jäykästi ja vauhti pysytteli melko rauhallisena, mutta melko nopeasti eleet alkoivat selkiintyä ja vauhti kiihtyä. Ranskanpottuannoksen muodossa nautitun lounaan jälkeen kokeilimme muita rinteitä ja meno senkun parani. Iltapäivällä viimeisten laskujen aikaan kengät olivat muotoutuneet miellyttäviksi jalkaan ja laudan hallinta oli jo varmaa hankalissakin paikoissa, joten kehitys oli joka suhteessa positiivista. Viimeiset laskut meni jo tyylikkäästi ja nautin menosta suunnattomasti. Kuuden tunnin aktiivisen laskemisen jälkeen tuntui että en halua rinteestä pois laisinkaan, mutta hissien sulkemisesta johtuen päivä päättyi viiden kieppeillä. Kieltämättä olin jo vähän pehmeänä, mutta nähtävästi varusteet toimivat asiallisesti, koska mikään paikka ei ollut varsinaisesti kipeänä.
Uskomatonta kuinka rehellistä ja luottavaista väkeä Sveitsiläiset ovat. Zweisimmenissä oli rinteiden läheisyydessä olevien rakennusten seinustoilla reppuja säilössä kaikkien näkösällä. Tavarat olivat vain nakattu johonkin mökin nurkalle maahan ja menty itse joko sisälle rinneravintolaan tai rinteeseen suihkimaan muutamaksi tunniksi. Gondolihissien pysäkeillä oli pöydillä hanskoja ja aurinkolaseja, joita ihmiset olivat löytäneet hisseihin unohdettuina. Aika puhtoisen oloista menoa. Itse säilytin olosuhteiden pakosta tyhjää lautapussia suksivuokraamon nurkalla vesikourun päällä kun en muuta paikka sille löytänyt. Ensin pyörin kyllä sen kanssa ja koetin miettiä, että minne sen voisi viedä säilöön, mutta paikalliset vakuuttelivat, että pussi säilyisi vaikka suksivuokraamon edessä penkin selkämyksellä jos en muuta sen kanssa keksisi. Vein sen kuitenkin vähän syrjään ja sielläpä se pärjäsi koko päivän koskemattomana vaikka oli kuitenkin kaiken aikaa rinteestä tulijoille näkyvillä. Ensi kerralla en ota koko pussia mukaan, joten säästyn siltäkin ihmettelyltä.
Hämmästyttävä päivä. Paljon kehitystä laudan hallinnassa ja kevyt kenttärusketus kalpeaan naamatauluun. Valokuvia ei tullut otettua kovin montaa, mutta toivottavasti kuvaamiselle on aikaa myös monina muina aurinkoisina kevätpäivinä. Zweisimmenistä jäi kova nälkä päästä takaisin rinteisiin. Onneksi vaihtoehtoja piisaa runsaasti ihan parin tunnin junamatkan päässä Bernistä. Vuorille mars! Nyt niistä pitää nauttia kun siihen kerran mahdollisuus on annettu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti