26.12 Jouluksi Kotio

Vuosi pyörähti sitten jouluun ja pääsin katkaisemaan vajaan kolmen kuukauden Bern-touhuilun parin viikon mittaisella vierailulla Suomeen. Lennot oli varattu torstaille 22.12 ja kotiutumisreittinä oli Bern-Zurich-Praha-Helsinki-Oulunsalo-Oulu-Kemi-Kyläjoki. Lähdin Bernistä jo keskiviikkoiltana, koska olin jossain typeryyden puuskassa varannut lennon Zurichista jo puoli kahdeksaksi aamulle. Vähien matkatavaroideni pakkaamiseen meni noin varttitunti ja muutenkin Bernin taakse jättäminen tuntui helpolta. Minulla ja Turussa opiskelevalla Elinalla oli lennot lähes samaan aikaan, joten ajelimme yhtä matkaa junalla Zurichiin, jossa Sari jälleen kerran ystävällisesti tarjosi majoituksen. Koska lähdimme Bernistä illalla seitsemän jälkeen, ei junalippu maksanut mitään Gleis 7-alennuskortin ansiosta. Zurichissa Sari odotteli meitä Lion-pubissa rautatieaseman tuntumassa, jonne kolistelimme matkatavaroinemme pitkin komeasti valaistuja joulukatuja. Elinan suurehko matkalaukku on perässä raahattavaa mallia, jonka pienet rattaat pitävät pienenkin epätasaisuuden kohdatessaan käsittämätöntä mekkalaa eikä joulurauhasta ollut tietoakaan tasaisen pirteän tratatatatan kaikuessa pakkassäässä. Pubi löytyi kohtuullisen vikkelästi vaikka yritinkin olemattomilla suunnistustaidoillani eksyyntyä parhaani mukaan muutamaan otteeseen. Ahtauduimme valtavien kantamustemme kanssa sisään vilkkaaseen pubiin nenät kylmyydestä vuotaen. Paikalla oli myös muutama Sarin työkaveri ja pöytään oli helppo istahtaa heidän Brittihuumorivirnuilun sekaan. Istuimme iltaa muutaman tunnin ja horjahtelimme sitten Sarin luo nukahtamaan ennen matkan jatkamista.

Nukuin koko yön melko pinnallisesti vähän väliä heräillen. Herätyskello piippasi puoli kuudelta ja ylösnousemus tuntui vaivattomalta. Sähköt oli jostain syystä poissa koko aamun joten peseytyminen ja pukeutuminen suoritettiin pimeyden vallitessa. Pikaisen hampaidenpesun jälkeen etsin vaatteeni puhelimen lampun avulla ja keräilin kamppeeni. Kun sitten täysissä pukeissa nostin rinkan selkääni lähtemisen merkiksi läsähtivät sähköt takaisin päälle, valot syttyivät ja sähkölaitteet surahtelivat hetkisen käynnistymisen merkiksi. Ulos ahtautuessamme herätin vahingossa rappukäytävän tuolilla nukkuneen mustan kissan, joka nosti hitaasti päätään, siristeli silmiään ja näytti erittäin ärsyyntyneeltä kolisteluumme. Se tuhahti ja pyöritteli silmiään kuin sanoakseen ”menkää nyt siitä mellastamasta..”. Kun lyllersin tavaroineni portaita alas työnsi se päätään syvemmälle tyynyn alle ja yritti nukahtaa uudelleen.

Zürichin varhainen aamu täyttyi Elinan matkalaukun pitämästä pirteästä tratatata-kolinasta kun marssimme vielä hieman unesta sekavana mukulakivikatua alas kohti raitiovaunupysäkkiä, jossa lippujen ostamisen jälkeen saimme huomata, ettei rautatieaseman suuntaan jostain syystä kulje tänä aamuna yhtään ratikkaa. Syvä huokaus, varusteet kantoon ja terävää tratatatan säestämää askellusta kohti rautatieasemaa. Rullilla varustettu matkalaukku oli kuin innoissaan matkaoppaasta otteita lukeva matkaseuralainen joka kipittää perässäsi ja hakee huomiota höpöttämällä taukoamatta vuorokaudenajasta ja kelistä riippumatta.

Zürichin rautatieasemalta menee junia lentokentälle parinkymmenen minuutin välein, joten asemalla ei tarvinnut odotella kauankaan. Olen aina ollut hyvä syömään jopa heti herättyäni, joten tälläkin kertaa popsin asemalta ostamani patongin ja cappuccinon lisäksi myös osan matkaseuranikin sämpylästä. Raitiovaunujen puutteen ja sähköttömien aamutoimien vuoksi olimme parisenkymmentä minuuttia aikataulusta jäljessä, mutta lentokentän selkeiden opasteiden ansiosta check-in luukku löytyi kuitenkin ajoissa. Turvatarkastuspisteessä naispuolinen virkailija pyysi ottamaan kannettavat tietokoneet erilleen käsimatkatavaroista turvatarkastuksen ajaksi. Nostaessani punaisen second skin-pussukan repustani, levisi virkailijan kasvoille hymy kuin olisin suurisilmäistä koiranpentua tarjoamassa ja kuulin kun hän konetta hihnalle asettaessaan naureskeli saksaksi läpivalaisulaitteen monitoria tarkkailleelle kollegalleen ”hitto, miekin tahon tämmösen kannettavan!”

Czech airlinesin pienikokoinen kone laskeutui Prahan kentälle ja bussi kyyditti viitisenkymmentä matkustajaa minut mukanaan lentokentän odotusaulan lähettyville. Ajattelin reissuun lähtiessä, että joulusesongin aikaan väkeä on liikenteessä tuskaisen paljon, mutta Prahaan päästyäni lentokenttä oli yksiselitteisen tyhjä. Kello oli yhdeksän aamulla ja kentällä hiljaista kuin vintillä. Mitä nyt muutama matkalainen nukkui takki peittonaan jossain käytävien varrella. Kävin ostelemassa viimeiset joululahjat lentokentän kaupoista ja istuskelin odottelemaan. Muutama tunti myöhemmin asema alkoi vilkastua ja Elinakin marssi odotusaulaan posket kiukusta punoittaen. Olivat kuulemma ottaneet turvatarkastuksessa häneltä fonduepannun pois, koska samassa paketissa oli myös muutama pitkävartinen haarukka. Sveitsin rajalla pannu oli läpivalaistu, eikä se aiheuttanut haarukoineen mitään ongelmia, mutta Tsekin puolella säännöt olivat tiukempia. Onhan nyt selvää, että fonduehaarukka voi taitavan konekaapparin käsittelyssä muuttua tappavaksi teräaseeksi, kuten myös vyöllä voi kuristaa ihmisiä ja korkokengillä hakata koneen runkoon reikiä. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen Elina sai kuitenkin pannunsa takaisin joskin se toimitettiin koneen ruumaan matkalaukkujen sekaan turvallisuussyihin vedoten.

Jatkolento suomeen lähti lähes ajallaan ja muutaman ilmassa vietetyn tunnin jälkeen laskeuduimme Helsinkiin noin varttitunnin aikataulusta myöhässä. Matkatavaroiden hihnalle tulo kesti tyypillisen pitkään, joten Oulunsalon lennon check-in:iin juosta kiireessä. Pelkkä rinkka selässäni olisin näyttänyt tyylikkäältä seikkailijalta, jolla on kiire seuraavaan eksoottiseen kohteeseen vievään koneeseen, mutta olin valitettavasti pukenut käsimatkatavaran virkaa toimittaneen reppuni etupuolelleni, joten luultavasti muistutin enemmän poikasta pussissaan kantavaa kengurua. Onnekseni myös Ouluun lentävä kone oli kymmenisen minuuttia myöhässä, joten rinkkani luovutuksen jälkeen minulle jäi aikaa juosta koko Helsinki-Vantaan lentoaseman läpi kotimaanlentojen terminaaliin, joka siis sijaitsee saapumisterminaalistani ja check-in pisteestä katsoen kokonaan toisessa päässä kompleksia. Ehdin koneeseen kuitenkin hyvissä ajoin ja kiirehtiminen osoittautui turhaksi koneen ollessa kymmenisen minuuttia myöhässä. Jälleen yksi nousu, tunti lehdenlukua ahtaassa koneessa ja pehmeä laskeutuminen liukkaalle Oulunsalon kentälle. Ulkona oli kotoisasti viitisentoista astetta pakkasta ja pimeää kuin säkissä. Olisin voinut soitella kavereita tai sukulaisia minua vastaanottamaan, mutta tuntui helpommalta tulla itsekseen kentälle, ottaa bussi, hankkiutua rautatieasemalle ja nautiskella matkustamisesta yksin omassa jengissä. Odottelin pohjoiseen menevän junan lähtöä vajaan tunnin ja popsin samalla pizzeria Finlandiasta hakemaani venepizzaa. Eurojen käyttö tuntui pitkän tauon jälkeen rauhoittavan helpolta ja 4,5€ oli mielestäni kohtuullinen korvaus isosta pizzasta. Junamatka sujui kuin raiteilla ja ibookissakin oli vielä virtaa jäljellä musiikin kuuntelua ja kirjoittelua varten.

Kemissä äiti-Pirjo ja sisko-Satu olivat ottamassa minua vastaan. Nostin rinkan autoon ja naureskelin kun he alkoivat kertoa juttuja siitä kuinka Nelli oli otettu joulun kunniaksi sisälle ja saatettu kohta takaisin ulos kun tämä oli oma aloitteisesti popsinut piparit keittiön pöydältä ja yrittänyt myös ahmia muutaman kynttilän takan reunukselta. Kyseessä on siis armas hirviä pelkäävä pystykorvamme, joka kyllä pääsi myöhemmin sisälle nukkumaan, joskin tällä kertaa metriä lyhyemmässä talutushihnassa pipareiden ja kynttilöiden joulurauhan turvaamiseksi.

Kotiin päästyäni tuntui kuin en olisi koskaan missään ollutkaan. Isä katseli telkkaria rennosti pyjamissaan ja Jari yritti haastaa minua painimaan. Saunan jälkeen Bern alkoi tuntua jo kaukaiselta unelta ja hyvin nukutun yön jälkeen olo oli niin rentoutunut, että hyvä jos jääkaapille viitsin nousta. Tässä kun pari viikkoa nukkuu ja syö liikaa niin eiköhän sitä jaksa taas kevään Berniläisten korinaa kuunnella. Ensimmäiset kolme kuukautta Beetlehemissä kuluivat nopeasti. Kevät kuluu yhtä äkkiä. Voin kuvitella kuinka heinäkuussa seisoskelen Zürichin lentoasemalla rinkka selässäni matkalla kohti Suomea, pää kevyesti läksiäisten aiheuttamasta krapulasta kipeänä. Sitä ennen ehdin kuitenkin syödä monet pastat tomaattikastikkeella, kilistellä monia laseja, istua lukuisilla luennolla, kaatuilla lumisten Alppien rinteillä, pestä monta koneellista pyykkiä varhain aamulla varaamatta pyykkivuoroa, tavata monia uusia tyyppejä, vaellella keväisillä patikkapoluilla ja kiroilla tentteihin lukiessa. Toivottavasti välillä on myös aikaa juoda vahvaa espressokahvia ja istua alas kirjoittamaan julkaisukelpoiset tapahtumat muistiin.