8.12 Kolhoosiasumisen herkkää arkea

Niin se rauhoittuu vaihtarinkin arki kiireisten alkukuukausien jälkeen. Aukaisin juuri joulukalenterista kahdeksannen luukun, istuskelen olohuoneessamme ja katselen maisemia. Vuoria ei näy koska näköala avautuu kohti pohjoista, jossa ei ihan lähellä ole mitään parikymmentä kerroksista kerrostaloa korkeampaa. Talomme eteläpuolelle avautuvat, hivenen kalliimmat asunnot sen sijaan tarjoavat koko ikkunan kokoisen kuvan lumihuippuisista vuorista. Ei sillä, että tuo näköalaani varjostava vastapäinen kerrostalo mitenkään poikkeuksellisen ruma olisi, mutta kyllä sitä mieluummin miettisi ihmisen paikkaa maailmankaikkeudessa valtavien vuorien tuijottaessa vastaan. Olen tässä joutessani opetellut juomaan erittäin vahvaa espressokahvia ja alkaa hiljalleen tuntua siltä, että elimistöni on tohinalla muodostamassa voimakasta riippuvaisuussuhdetta tähän mustaan mönjään. Tällä hetkellä menee vain kupillinen päivässä, mutta määrää auta paljoa nostaa jos aikoo säilyttää edes rippeet vapaudesta juoda kahvia vain nautinnon, ei fyysisen tarpeen vuoksi. Ulkona satelee lunta ja kirkonkellojen sekameteli soi sen merkiksi että on keskipäivä. Tässä taitaa olla parikin kirkkoa kelloa ihan hautakiven heiton päässä kun tasatunnein, vartin yli, puolelta ja varttia vaille soi semmonen dingelidong, että tottumatonta saattas ottaa aikalailla pattiin.

Olin aamulla reipas ja heräsin jo seitsemältä pyykille. Täällä on vähän pakko peseskellä vaatteita luonnottomina vuorokaudenaikoina jos ei halua varata pyykkivuoroa viikkoa etukäteen. Sinänsähän varhain aamulla pyykille rupeaminen ei ole kovin suuri ponnistus, koska kun koneen saa pyörimään, voi kömpiä takaisin nukkumaan reiluksi tunniksi. Vielä muutama harjoituskerta ja voin luultavasti pestä koneellisen tummia heräämättä laisinkaan. Aamuni ovat yleensä vapaita koska luentoja ei ihan hirveästi näin talvilukukaudella ole. Muutama englanninkielinen taloustieteiden kurssi on käynnissä, mutta kyllä sekaan voisi mahtua lisääkin jos tosissaan aikoisi puskea opintoja rekisteriin. Onneksi saksankurssi tuo kahdesti viikossa rauhaa ja seesteisyyttä itsetunnolleni. Kurssi on edennyt hyvin ja harkitsenkin samassa ryhmässä jatkamista myös joulun jälkeen. Yliopisto on maksanut kurssin joulukuun loppuun saakka, joten joudun neuvottelemaan jatkoajasta erikseen kansainvälisen toimiston kanssa. Parin kuukauden kurssille tulee hintaa noin 750 frangia eli karkeasti 490€, joka on aivan liikaa omalle lompakolleni, mutta jos hyvin toimeentulevat sveitsiläiset sponsorini suostuvat yhteistyöhön niin mikäs siinä sitten. Kevätlukukaudelle on tiettävästi luvassa reippaasti enemmän englanninkielisiä taloustieteellisen kursseja joten ei tässä hätää ole.

Purnasin aikaisemmin kuinka keittiömme on osoittautunut hengenvaaralliseksi saastapesäkkeeksi ja nyt sitten olemme saaneet jo kaksi kirjallista varoitusta epäsiisteistä tiloista. Siivoustiimi käy talomme 20 kerrosta läpi viikoittain ja meidän kerroksemme on vuorossa tiistai-aamuisin. Viikko sitten olleella siivouskerralla keittiössämme oli lojumassa keskikokoisen mäyrän kokoinen läjä likaisia, puolittain pestyjä tai ”likoamaan jätettyjä” astioita, joita siivoustiimi joutui sitten väistelemään. Sanomistahan siitä tuli.

Ensiksi talonmies, Hra. Gil, kävi teippaamassa saksankielisen valituskirjeen tiskipöydän yläpuolelle, jossa muuten komeilee myös saksaksi, ranskaksi ja englanniksi keittiön siisteysohjeet ja kuva tiskiröykkiöstä ”EI NÄIN”-tekstillä varustettuna. Joku kerroksemme 12 asukkaasta oli valituskirjeen nähtyään jättänyt keittiön oveen ”noni,toivottavasti olette nyt tyytyväisiä!”-viestin ja toinen oli myötäillyt samaan lappuun sinisellä tussilla ”oon ihan samaa mieltä!”. Myöhemmin samana päivänä kerroksemme puheenjohtaja oli teipannut oveen kutsun kerroskokoukseen, joka järjestettäisiin lähipäivinä. Lapun mukaan kaikkien olisi oltava kokouksessa läsnä, eikä poissaoloja hyväksyttäisi kuin erikseen sovittuna. Olin seuraavana aamuna sattumalta keittiössä aikaisen aamupalan jälkeen siivoamassa jälkiäni kun Hra. Gil tuli virnuillen seisoskelemaan selkäni taakse digikamera kourassaan. Kysyin, englanniksi että mitähän se herra nyt tällä kerralla haluaa, mutta vastaukseksi sain vain naamallisen sarkastista hymyä. Jäin tuijottamaan kun hän raotti uunin luukkua ja räpsi sen sisältä pari kuvaa. Siinä minä seisoin tiskipöydän ääressä luutu kädessäni, tukka pystyssä, silmät turvonneena, vanhaan t-paitaan ja pyjamahousuihin pukeutuneena, räpyttelin silmiäni ja mietin, että olenko minä tulossa hulluksi vai ottaako tuo paksukainen tosiaan kuvia meidän uunistamme? Kun sänkinaamainen keiju oli liihotellut hihitellen rappukäytävään kurkistin varovasti valokuvamallin sisään ja olihan siellä pohjalla läikkä mustaa tervamaista liejua. Kostutin luutun lämpimällä vedellä ja pyyhkäisin likatahraa muutamaan otteeseen. Puhdasta tuli.

Kuvat uunistamme ilmaantuivat uuninluukkuun teipattuna saman iltapäivän aikana. Kuvien alapuolella oli saksankielistä uhkailua uunien kunnosta ja lisämaksuista, jotka saisimme maksettavaksemme jos uunin kuntoon ei kiinnitetä paremmin huomiota. Uuni oli kyllä jo tässä vaiheessa puhdas, mutta sääli kai se olisi heittää täysin kelvollinen valituskirje hukkaan. Tämä siis viime viikolla.

Tällä viikolla järjestetty kerroksen hätäkokous oli mielenkiintoinen kohtaaminen ja tapasin ihmisiä joiden en edes tiennyt asuvan kerroksessamme. Saavutus sinänsä koska onhan tässä heiluttu jo kaksi kuukautta samalla 12 hengen käytävällä! Aika moni kavereistani vaikuttaa vajaan puolen kilometrin päässä Fellergutissa ja myös kokkausrinki kokoontuu useimmiten siellä, joten oman keittiön väelle ei juurikaan riitä sosiaalista energiaa. Ehkä silti pitäisi tutustua näihinkin karvakuonoihin paremmin. Hitostako sitä tietää vaikka olisivat paksun, juron kuorensa alla suorastaan hurmaavia persoonia. Aivan kuten minäkin! Osalla asukkaista oli selvästi henkilökohtaisia kaunoja toisiansa kohtaan ja muutamista kokouksen asialistalla olleista asioista keskusteltiin hyvin kiihtyneesti punaisin poskin saksaksi ja ranskaksi kiljahdellen. Aiheet kokouksessa olivat yllätyksettömästi tiskit ja niiden peseminen, astiapyyhkeen väärinkäytökset, sotkusakkojen maksaminen ja muut yhteiset asiat. Tuntui tosin, ettei kokoontumisella ollut juurikaan merkitystä kun ranskaa äidinkielenään puhuva kolmikymppinen naishenkilö pyyhki välittömästi kokouksen jälkeen vihellellen olohuoneen pöytää haiskahtavalla tiskiluutulla, viimeisteli jälkensä astioiden kuivaamiseen tarkoitetulla pyyhkeellä ja heitti pyyhkeen sitten myttyyn tiskipöydälle ikäänkuin kuivamaan. Hipsin itämaisen tyynesti omaan huoneeseeni ja päätin seuraavalla kauppareissulla ostaa oman astiapyyhkeeni.