29.6 Alaston huone

Nyt on vähän hassu olla. Seinät kaikuu tyhjinä ja lattialla lojuu tavaroita hujan hajan. Vaatekomerossa ei ole kuin...no eihän siellä ole valojakaan. Muutama yksinäinen vaateripustin vain. Kurkussa viivähti pala kun otin ensimmäisen postikorttia pidelleen nastan seinästä. Vastahan minä tänne kompuroin väsyksissä ensimmäistä kertaa ja kaaduin tuohon sängyllä nukkumaan! Ja nytkö sitten pitäisi laittaa tavarat pinoon ja tyhjentää kaikki seinille kerätyt muistot pois. Minne katosi yhdeksän kuukautta? Tässäkö tämä nyt sitten oli?!

Huone pitää luovuttaa huomenna perjantaina kun se sattuu olemaan kesäkuun viimeinen päivä. Viikkasin talvivaatteet siistiin pinoon, sulloin lumilautavehkeet omaan lautapussiinsa ja ahtasin muut hilppeet muovipussiin. Saan jättää kamani säilöön tässä samassa kerroksessa asustelevan kaverin luo, joten voin liikkua lopun aikaa aika vapaasti vähällä varustuksella.

No eiköhän tässä pärjäillä näitten lähtötunnelmien kanssa. Onhan tämä tietty pösilöä ruikuttaa huoneen perään josta on kirjoittanut useita sivuja kärttyisiä raatosaarnoja ja jonka mattoa on niistänyt keuhkoistaan räntäisinä talviaamuina, mutta näin toimii epärationaalinen ihmissydän. Kun pitäisi mennä ovelle, huikata hyvästit ja jatkaa matkaa niin yhtäkkiä tuntuu, ettei maailmassa parempaa paikkaa olekaan.

Huone jääköön, mutta vaihtoaikahan jatkuu vielä muutaman viikon. Kaikki ei ole siis vielä menetetty. Odotan mielenkiinnolla, että mistä ihmeellisistä luolista heräilen heinäkuun 20. päivään asti. Väännän tämän nyt vielä rautalangasta, jotta ymmärtäisin itsekin: Vuokrasopimukseni tämän asunnon osalta päättyy 30. Kesäkuuta. Lento Suomeen on Zürichista 20.7. Tässä välissä on siis noin 20 päivää kulkurin elämää tuttavien nurkissa rupsutellen ja saksanmaalla matkustellen. Opintoja Bernissä on jäljellä enää kahden tentin verran ja ne käyn hoitamassa pois kuleksimasta ensi viikolla. Heinäkuun kuudennen päivän jälkeen kun tentit on tehtynä otan rinkan selkään ja suuntaan kohti Münchenia, josta minulle on luvattu patja ja jalkapallofinaali olutteltassa. Siellä kun aikani ällistelen niin suunnitelmana on jatkaa matkaa Münsterissa asustelevaa kaveria tervehtimään. Siinä on Köln ja Amsterdam ihan nurkan takana, joten elättelen toivoa myös siellä vierailemisesta. Nyt se on reissattava kun aikaa kerran on. Kustannuksetkin pysyttelevät olemattomina kun voin asustella kavereideni luona ja matkustaa junalla lyhyitä etäisyyksiä. No lyhyitä ja lyhyitä, onhan Munchenista toki matkaa Munsteriin, mutta suomen matkoihin suhteutettuna väli on yks kullin luikkaus näin kansankielellä ilmaistuna.

Nyt on taas luottamusta siihen, että saan nämä tavarani kannettua täältä myös pois. Vielä pitäisi selvittää miten Finnair suhtautuu 10kg:n rinkkaan jonka seurana on 20kg lautapussi. Matkatavaroiden enimmäispaino on 20kg, mutta kuuluuko lumilauta tähän rajoituksen alaisuuteen? Se selvinnee lentokentällä check-in luukulla kun esitän parhaan ”hei olen luotettava nuorimies, jonka kohdalla voi tehdä poikkeuksen tyhmiin painorajoituksiin”-hymyni puntarin lukemia tuijottavalle virkailijalle. Harjoittelen peilin edessä joka aamu - ”Skudaa, jag heter Mika Friman. Tässä matkatavarani!”

Olen loppujen lopuksi aika hyvässä tilanteessa kymmenen ylimääräisen matkatavarakiloni kanssa verrattuna toveriopiskelijoihini joille tuntuu kertyneen riittävästi tavaraa standardikokoisen laivakontin täyttämiseksi. Jos laskettelukamani unohdetaan on matkatavaroitani selkeästi alle 20kg. Täällä ollessa kampetta ei ole kertynyt kuin muutaman kirjan ja t-paidan muodossa. Hyvin olen siis rahani juonut. (Kotiväelle tiedoksi: edellinen oli tietenkin vitsi ja olen edelleenkin täysin raitis!)

No minäpä jatkan tässä pakkailua, että saan homman jossain välissä hoidettua...