tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

6.6 Bernissä taas

Reissaukset on nyt sitten toistaiseksi reissattu ja seuraavaksi keskitytään tentteihin. Bernin komennusta on jäljellä aika tarkalleen puolisentoista kuukautta ja osa kavereista juttelee jo tavaroiden pakkaamiseen ja kotiasioiden järjestelemiseen liittyviä juttuja. Itselläkin pitäisi miettiä asuntoa Jyväskylästä, varmistaa lennot ja miettiä, että kuinka helposti saan vaatteet, kirjat, kengät ja tuon lumilaudan rotiskon suomeen kiikutettua. Onneksi varasin menopaluu-lennot jo lokakuussa niin on sekin kustannuserä maksettuna.

Jännästi sain lokakuussa lippua varatessani paluupäivämäärän oikein: liput on varattu 20.7 kun seuraavana aamuna pitäisi olla Jyväskylässä KV-toimiston tutorkoulutuksessa istumassa Suomeen tulevia vaihtareita varten valmistautumassa. Vähän vaan hirvittää kun lippujen mukaan olen Helsingissä vasta iltasella 23:30 ja siitä on vielä matkantekoa jyväskylään melko pitkästi. Lentolippuni on onneksi muutettavaa mallia, joten ehkä saan vaihdettua lennon ajankohdan lähemmäksi iltapäivää. Asiaa tutkitaan.

Valencian reissun jälkeen Bernissä on ollut kylmä kuin ryssän helvetissä. Opiskelija-asuntolamme lämmitys on näppituntuman perusteella napsautettu pois päältä ja kun ulkolämpötila keikkuu tuolla +10°C kieppeillä alkaa sisällä tuntua ilma yllättävän raikkaalta. Olen pitänyt huoneessani ikkunat suljettuina ja kaikki neljä lamppua päällä päivät pitkät, jottei sormet menisi sinisiksi koneen ääressä istuskellessani. Säätiedotus lupailee jo lämpenevää, joten eiköhän nuo lamputkin saa kohta sammuttaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hey man. your blog looks spectacular. too bad i cant understand a damn thing. :)

take care.

MARTIN

Mika kirjoitti...

Thanks for visiting my blog Martin. It's mainly about ice fishing possibilities in Lapland.

Greetings to Ljubljana. I'll keep on marketing the city.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoinen blogi