13.4 Koiranpaska haisee ja aurinko paistaa

Bernissä kaikki ennallaan. Arvaamaton kevätsää heittelee taivaalta vuorotellen vesipisaroita ja etäisesti lunta muistuttavaa vaaleaa sohjoa. Muutaman aurinkoisen päivän aikana olen onnistunut jo polttamaan naamanikin Aare-joen rannassa terassilla istuskellessa. Nyt on sitten nokka ja posket hellänä ja punakkana.

Mari oli täällä kyläilemässä kymmenisen päivää. Kiertelimme Bernin katuja ja tutustuimme molempiin sen jännittävistä nähtävyyksistä useampaankin otteeseen. Teimme myös excursion Bernin Sipulimarkkinoilla marraskuussa tapaamani Martinin luo Frutigenin pieneen alppikylään. Pöytään oli nostettu racklettevehkeet jonka ääressä askarreltiin juuston, pottujen ja lihan parissa vatsat täyteen. Tuhdin juustoaterian päälle nautimme sivistyneesti pullollisen pakastekylmää Minttua jota myös Sveitsiläinen isäntämme osasi arvostaa niin korkealle, että puolen litran pullon käyttöiäksi koitui reilut parikymmentä minuuttia. Alppikylässä tuuhisteltiin muutama päivä ja laskemaankin päästiin yhden päivän ajaksi. Toisen kerran kun yritettiin niin tuli vettä ja vihasia mummoja jopa ylhäällä kahdessa tuhannessa metrissä.

Marin kotiuduttua takaisin pohjolaan siivosin huoneen, vaihdoin vieraspedin kylmälle pierulle haisevat lakanat puhtaisiin ja painelin Zürichiin ottamaan vastaan Äiti-Pirjon, Isi-Karin, Riitta-tädin ja Virtasen. Alla kurnutti vuokrattu pirssi, Virtanen istui ajurin penkillä ja minä toimin tulkkina ja GPS-laitteen sisältä kuiskailleen naisihmisen hoitajana. Takapenkin herrasväki ihmetteli maisemia ja naureskeli Sveitsin tieliikenteen pikkuruisille kuorama-auton penikoille, joita kuulemma suomessa pidetään hiekkalaatikoilla perheen pienimpien viihdykeenä. Sitä olen tässä miettinyt, että liekköhän kytiläisten iloisella mielellä ja sillä, että takapenkin jalkatilaan tuntui kertyvän runsaan puoleisesti tyhjiä viinipulloja minkäänlaista yhteyttä?

Viikko kului rivakkaan tahtiin kun kävimme ällistelemässä vuoria, järviä, jokia, kirkkoja, kapakoita, Sveitsiläistä perhe-elämää ja jopa paikallisen kuorma-auto-yrittäjän pelivälineitä. Jos tuli kiukku tai väsy niin asia korjattiin napakalla viininaukulla ja taas matka jatkui. Esimerkiksi Wengenin ja Männlichenin väliä sahaava gondolihissiin ei meinattu millään uskaltaa nousta, mutta vastaavanlaisiin kriisitilanteisiin tottuneena matkanjärjestäjänä kävin nappaamasta lähikaupasta voimajuomaa ja eipä mennyt pitkään kun heilahdettiin vaijereiden varassa vuorenhuipulle kuin kyseessä olisi ollut postin hakeminen potkurilla talitinttien lauleskellessa puissa maaliskuisena pakkasaamuna.

Kotiväki lenteli muutama päivä sitten takaisin sinne missä leipä on tummaa ja viina kirkasta. Minä istun sisällä ja koetan tavata kansainvälisen henkilöstöhallinnon perusteita. Moottorisaha vonkuu pihalla ja kirkonkellot mekastaa sen merkiksi että kello on varttia vaille, vartin yli, tasan tai puoli. Eipä täällä sen ihmeempiä.