keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

24.5 Valencia

Hupsistarallaa sitä taas löytää ittensä kummallisten näppäimistöjen äärestä kun uskaltaa vain lähteä. Slovenia ja Kroatia tuli muutaman kaupungin osalta nähtyä ja nyt etsin kirjaimia koneelta, joka puhuu espanjaa. Tuossa aukinaisen ikkunan alla vonkuu autoja ohi jatkuvalla syötöllä ja lämpömittarissa on jotakuinkin kolmisenkymmentä plus astetta varjoisessakin nurkassa. Tulin tänne Valencian lämpöön Puolasta kotoisin olevan Aleksandran kanssa hänen kavereitaan moikkaamaan ja tässä olisi tarkoitus ottaa aurinkoa tuonne ensi maanantaihin saakka.

Rahaa en nyt ihan mahottomia summia ole tähän reissuun tuhlannut kun lennot järjestyi edullisesti ja asumisesta ei tarvitse sen kummemmin maksaa. Aleksandra eli lempinimeltään Ola (elkää kysykö mikä yhteys näillä kahdella nimellä muka on) oli täällä viime vuonna vaihdossa ja nyt sitten morjestellaan tuttuja paikkoja ja paikallisia kavereita. Ite tunnen Olan tuolta Bernistä kun samassa kerroksessa kerran asutaan.

Valencia on tässä Katalonian (eli Espanjan) länsirannalla välimeren rannalla. Olisko Espanjan toiseksi suurin pitäjä ja aika tiiviiseen pakattua seutua. Keli on aurinkoinen kuulemma 300 päivää vuodessa ja näin toukokuun lopupuoliskolla lämpötila pyörii noin +30 kantturoissa. Paikoittain kadut ovat melko rupuisessa kunnossa, mutta sitten löytyy taas toistakin ääripäätä koreudessaan. Keskustan läpi kulki ennen joki, mutta jossain vaiheessa iimevuosisadan puolen välin paikeilla nämä veijarit ohjasivat joen kaupungin ulkopuolelle ja ranentelivat vedeltä vapautuneen joenpohjan täyteen puistoja ja aivan mahottomia rakennuksia. On ostoskeskusta, hienoja hotelleja, delfinaariota ja taidemuseota vaikka hyry mycket. Ja isoja kuin mahoton.

Mukavaa täällä on näin kolmen päivän kokemuksen perusteella ollut. Emäntämme Rita on kokkaillut todella upeita ruokia joten ei ole minunkaan tarvinnut nälissään kiukutella. Jos ei rannalle olla iltasesta menty sangrian kanssa läträämään niin sitten on katseltu vanhoja Marxin veljesten komedioita tai valloitettu eurooppaa Espanjankielisen Risk-lautapelin ääressä. Mukavata.

Huutelen lisää jos tulee jotain mainitsemisen arvoista. Siihen asti moi isolla moolla!

Ei kommentteja: